Kata Tjuta Australia Ayers Rock
Australia

Australia – Uluru, Kata Tjuta & reissun ensimmäinen hämähäkkikohtaaminen

Maailmanympärimatkani Australian osuuden yksi kohokohta oli vierailu Uluṟu-Kata Tjuṯa kansallispuiston maisemissa. Australian punainen keskus on yllättävän monimuotoinen ja värikäs; punaisen aavikon, vuorten ja kalliosolien lomassa kukkii ajoittain myös värikkäitä kukkasia. Alueella sijaitsevat eräät alkuperäiskansojen pyhimmistä paikoista, kuten iso Uluṟu-vuori ja lähellä oleva vuorirykelmä Kata Tjuṯa.

Vierailin itse alueella syyskuun lopussa, jolloin lämpötilat olivat lähes 30 asteen tienoilla. Kesällä lokakuusta maaliskuuhun lämpötilat voivat helposti ylittää 35 asteen, joten kannattaa varmistaa vierailuaika omien aktiviteettitoiveiden mukaan. Kesäaikaan myös kärpäset ovat runsaimmillaan, jolloin suositellaan kärpäsverkkoa pään suojaksi ja vaaleiden vaatteiden käyttöä. Pohdin itse kärpäsverkon hankkimista, mutta pärjäsin lopulta ilman – myös maailmanympärimatkani lähes täysin mustasta vaatekerrasta huolimatta. Vaikka täytyy sanoa, että kärpäsiä oli kyllä ärsyttävän paljon jo syyskuussa ja huitoa sai paljon kävellessä tai kuvia ottaessa 😀


Uluru Australia lentokone
Uluru Kata Tjuta Australia kukka punainen keskus

Uluru Kata Tjuta Australia kansallispuisto aavikko


Miten Ulurulle ja kansallispuistoon pääsee?

Uluṟu-Kata Tjuṯa kansallispuisto sijaitsee aikalailla Australian keskiosassa ja etäisyydet isoimmista kaupungeista ovat pitkät. Suosituimmat vaihtoehdot saapua paikalle ovat lentää lähimmälle Ayers Rockin lentokentälle, ottaa bussi lähimmästä isoimmasta kaupungista Alice Springsista (n. 6h 45min) tai ajaa omalla autolla. Päätin itse lentää Ayers Rockiin Brisbanesta ja pois lähtiessä jatkaa matkaa lennolla Melbourneen. Lentoja on useita päivässä ja lentokentältä oli ilmainen bussikuljetus Ayers Rock Resortin alueen majapaikkoihin. Kannattaa ottaa saapuessa lentokoneesta ikkunapaikka vasemmalta puolelta, sillä Ulurun pääsee näkemään myös yläilmoista!

Kansallispuiston nähtävyyksien väliset ajomatkat voi taittaa joko omalla autolla, liittymällä erilaisille retkille tai ostamalla lipun Uluru Hop On Hop Off -bussiin. Päädyin itse ottamaan 1 päivän lipun bussiin (n. 78 euroa), sillä sen voimassaoloaika oli kätevästi 24h eli pystyin käyttämään sitä ensimmäisen päivän iltapäivän ja toisen päivän aamupäivän. Bussifirma suositteli ilmoittautumaan etukäteen tiettyihin erikoisvuoroihin, joten varasin sähköpostitse paikan Kata Tjuṯa auringonlaskun aikaiseen vuoroon ja Uluṟun auringonnousun sisältävään vuoroon. Pysäkit olivat heillä kätevästi monien majoituspaikkojen lähellä.

Bussikuskit eivät olleet varsinaisesti oppaita, eli he eivät esimerkiksi tulleet mukaan kävelyille tai katsomaan auringonnousua tai -laskua. He olivat kuitenkin erinomaisia tarinankertojia bussimatkan aikana, mikä toi oman taikansa kansallispuistossa vierailuun. Toinen tapaamistani bussikuskeista kertoi pysäyttävän tarinan kerrasta, jolloin bussikuskin penkin alle päässyt erittäin myrkyllinen käärme puri häntä ja hän selvisi siitä juuri ja juuri muutaman päivän kooman jälkeen. Onneksi ei törmätty käärmeisiin alueella!


Uluru Kata Tjuta Australia Hop on Hop off bussi

Uluru Kata Tjuta Australia kansallispuisto bussi



Missä majoittua kansallispuistossa vierailua varten?

Mikäli haluaa olla hyvällä aitiopaikalla lyhyen ajomatkan päässä Uluru-Kata Tjuta kansallispuistosta (esimerkiksi auringonnousun näkemistä varten), paras vaihtoehto on lähin asutuskeskus Yulara. Yularasta löytyy muutamia hotelleja, ravintoloita ja pieniä kauppoja kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Sekä kansallispuisto, että Ayers Rockin lentokenttä ovat vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä.

Budjettimatkailijalle majoitusvaihtoehtoja ei kuitenkaan ole montaa Yularassa, varsinkaan jos ei halua nukkua dormissa tai teltassa. Edullisin vaihtoehto oli Outback Lodge, jossa reissuni aikaan edullisin huone oli Family Room ilman omaa kylpyhuonetta 146,56 euroa/yö. Huoneessa olisi toki nukkunut useampikin henkilö, mutta sooloreissaajalle yöhinta hieman kirpaisi. Tästä syystä päätinkin tiivistää vierailuni alueelle kahteen päivään ja yhteen yöhön. Tuossa ajassa ehti hyvällä suunnittelulla nähdä itselleni tärkeimmät kohteet, kun lento oli loistavasti ajallaan. Isommalla budjetilla olisin kuitenkin mielelläni viettänyt alueella hieman enemmän aikaa ja ehkäpä kokeillut myös jotain alueen upean näköisistä hotelleista.

Outback Lodgen huone oli siisti, alueelta löytyi yhteiset vessat ja suihkut, uima-allas ja ravintola. Ainoa yllätys huoneessani oli sänkyni peittoa raottaessa sieltä ulos kiivennyt ohutjalkainen keskikokoinen tumma tai ruskea hämähäkki. Pitkästä päivästä väsyneenä päätin nakata hämähäkin kevyesti flipflopilla lattialle, mutta kaduin päätöstä välittömästi sillä hämähäkki hävisi heti jonnekin tumman kokolattiamaton sekaan. Ainoa näkyvillä olevaa hämähäkkiä pahempi asia on hämähäkki, jonka tiedät olevan lähellä mutta et näe sitä. Ja jostain syystä uskon ötököiden olevan kostonhimoisia sen jälkeen, kun niitä on huitaistu läpystimellä 😀 Onneksi menin nukkumaan googlaamatta hämähäkkilajeja, sillä seuraavana päivänä respa mainitsi kuvailemani hämähäkin olleen mahdollisesti todella myrkyllistä lajia!


Uluru Kata Tjuta Australia majoitus Outback lodge

Uluru Kata Tjuta Australia kansallispuisto

Uluru Kata Tjuta Australia kansallispuisto


Walpa Gorge – patikka Kata Tjutan kalliosolassa

Valitsin ensimmäiselle päivälle Uluru Hop On Hop Off -bussifirman Kata Tjuṯa Sunset Departuren, johon kuului päiväsaikaan näköalapaikalla pysähdys, tunnin patikka Walpa Gorgen kalliosolaan ja lopulta auringonlaskun ihailu toisella Kata Tjuṯan näköalapaikalla.

Kata Tjuta tai toiselta nimeltään Olgavuoret, sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä kuuluisammasta Ulurun kalliosta ja on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Alkuperäiskansojen kielellä Kata Tjuta tarkoittaa kirjaimellisesti ’monta päätä’, ja siltähän kupolinmuotoinen vuorijono juuri näyttääkin kaukaa katsottuna!

Kata Tjuta koostuu 36 kupolista ja korkein kohta nousee muuta ympäristöä 546 metriä korkeammalle. Vuorijono on konglomeraattiesiintymä, joka oli aikoinaan osa merenpohjaa (aavikkoista maisemaa katsoessa tämä on aina hämmentävä tieto). Maanpohjan liikkeet ovat painaneet massaa kasaan ja nostaneet sen koholle noin 500 miljoonaa vuotta sitten, minkä jälkeen eroosio on tehnyt oman osuutensa.

Walpa Gorgen patikka oli helppokulkuinen, osittain rakennettuja kävelyramppeja sisältävä reitti kahden Kata Tjutan kallion osan väliin. Kävelyllä pääsee lähempää ihailemaan kupolien pintaa, joka on ainutlaatuisen rosoista ja täynnä kuoppia ja vesivanoja. Walpa tarkoittaa tuulta Anangu-alkuperäiskansan kielellä ja kalliosola onkin tarjonnut virkistystä alueen kasveille ja eläimille. Alueella on myös useita alkuperäiskansoille pyhiä paikkoja. Kansallispuiston sivuilta löydät karttoja kohdista, joissa ei ole sopivaa ottaa valokuvia niiden pyhän ja kulttuurillisen merkityksellisyyden vuoksi. Myös osa autotiestä on ’no stopping zonea’, jossa ei saa pysähtyä tai kuvata. Emme tällä retkellä vierailleet sensitiivisimmillä puolilla Walpa Gorgea.


Kata Tjuta Australia Walpa Gorge patikointi

Kata Tjuta Australia Walpa Gorge kallio

Kata Tjuta Australia Walpa Gorge sola

Kata Tjuta Australia Walpa Gorge kivi

Kata Tjuta Australia Walpa Gorge polku

Kata Tjuta Australia Walpa Gorge patikointi

Kata Tjuta Australia Walpa Gorge patikointi


Tunnelmallinen auringonlasku Kata Tjutalla

Kata Tjutan auringonlaskupaikalle kertyi eri tourinjärjestäjien ryhmiä ja osalla kuului retken hintaan grilli-illallinen ja lasi kuplivaa. Paahdoimme kuitenkin Hop on Hop off -bussiseurueen kanssa ohi ruokapöydistä lähemmäs auringonlaskun ihailupaikkaa, joka oli rajattu köysin. Auringonlaskua sai ihailla suhteellisen rauhassa, alueelle mahtui levittäytymään niin ettei ruuhkaa ainakaan tuona syyskuun lopun iltana syntynyt.

Taivas Kata Tjutan kallioiden lomassa sai hitaasti väriä, ilta hämärtyi ja kuu tuli esiin kallioiden takana. Maisema oli erittäin kaunis ja nautin siitä, että luontoa sai ihailla rauhassa. Aurinko laski oikeastaan Kata Tjutaa vastapäätä, joten voimakkaimmat värit näkyivät aivan toisessa suuntaa. Ne kuitenkin heijastuivat kauniisti myös kalliomuodostelman ympärille. Mahtava päätös upealle päivälle kansallispuistossa! Suosittelen ehdottomasti käymään katsomassa auringonlaskun joko Kata Tjutan auringonlaskupaikalla tai Ulurun vastaavalla.


Kata Tjuta Australia Ayers Rock auringonlasku

Kata Tjuta Australia Ayers Rock auringonlasku

Kata Tjuta Australia Ayers Rock auringonlasku kuutamo

Kata Tjuta Australia Ayers Rock auringonlasku

Kata Tjuta Australia Ayers Rock auringonlasku


Auringonnousun punaisen eri sävyt Ulurulla

Seuraavana aamuna Uluru Hop On Hop Off -bussi pysähtyi noutamaan innokkaita matkaajia Outback lodgen pihasta 5.20 ja suuntasimme Ulurun auringonnousun katselupaikalle. Auringonnousua pystyi katselemaan useiden polkujen varrelta, mutta hieman ylemmäs oli myös rakennettu matala terassi kaiteineen katselua varten. Porukkaa oli kerääntynyt runsaasti ja parhailla eturivin kaidepaikoilla oli jo rivissä ihmisiä. Yksin matkassa olevana löysin juuri yhdelle sopivan raon eturivistä ja jäin odottamaan edessä hämärässä kohoavan Ulurun saavan väriä päivän ensimmäisistä valonsäteistä.

Punainen väri sekä Ulurun että Kata Tjutan pinnalla on syntynyt niiden kiviaineen sisältämän raudan ruostumisesta. Ilman ruostumisreaktiota kivi olisi täysin harmaa. Auringonsäteet saavat Ulurun myös loistamaan eri ruskean, oranssin ja punaisen väreissä, joten auringonlasku tai nousu Ulurulla kannattaa lisätä ohjelmaan. Oman vierailuni auringonnousu Ulurulla oli todella kaunis ihmismassoista huolimatta. Aurinko nousi Ulurua vastapäätä, jolloin auringonsäteet hiljalleen loivat varjoja ja värejä kiven pintaan.

Ainoa asia, mikä hieman häiritsi auringonlaskun katselua, oli bussin tarkka lähtöaika noin 5 minuuttia sen jälkeen kun aurinko on noussut. Kuitenkin vasta auringon noustua horisontin yli alkaa värien leikki toden teolla, joten itseä jäi hieman harmittamaan että silloin täytyi jo nopeasti alkaa suunnata bussille ettei jäisi kyydistä. Mikäli aikataulu antaa periksi niin suosittelisin odottamaan seuraavaa reilun tunnin päästä tulevaa bussia auringonnousun jälkeen niin ehtii rauhassa nauttia ympäristöstä. Oma aikataulu ei tällä kertaa riittänyt pidempään visiittiin, mutta muussa tapauksessa olisin lisännyt ohjelmaan myös Ulurun ympäri kävelyn, jolloin pääset ihailemaan myös historiallisia kivimaalauksia.

Kuten Kata Tjutan kohdalla, myös Ulurun kalliossa on pyhiä alueita, joista ei saa ottaa kuvia. Bussimme kuljettajat muistuttivat hyvin näistä ajaessaan tällaisen alueen läpi. Onneksi myös Ulurulle kiipeäminen on kielletty vuonna 2019, sillä se on ollut alkuperäiskansojen toiveiden vastaista ja lisäksi erittäin vaarallista.


Uluru Australia Ayers Rock auringonnousu

Uluru Australia Ayers Rock auringonnousu
Uluru Australia Ayers Rock auringonnousu

Uluru Australia Ayers Rock


Oletko kuullut Ulurusta ja Kata Tjutasta aiemmin? Kiehtooko tällaiset historialliset luontokohteet?


14 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Australiasta on muutenkin jäänyt mieleen nuo kärpäset. Jos sitä määrää ei ole itse kokenut, ei varmaan voi oikein edes tietää, miten ärsyttävää se on. Harmi, että omalla matkalla oltiin vain rannikolla, myös tuolla olisi ollut mukava käydä. Seuraavalla reissulla sitten! 🙂 Olinkin kuullut, että majoitus tuolla on todella kallista ja äkkiseltään tuo maksamasi hinta tuntuu siihen peilaten jopa edulliselta. Mutta huh, aikoinen hämähäkkikokemus!

  • Hannele/ Hipaisuja Maapallolla

    Vierailin tuolla marraskuussa ja oma ohjelmani meni niin päin, että olin katsomassa Ulurulla auringonlaskua ja myös päivällä kävelemässä sen juurella. Oli upeaa olla noissa maisemissa ja pelkkä punainen loputtomiin jatkuva maa toi melkoisen zen-fiiliksen.
    Hämähäkin hämähäkkiä en nähnyt koko Australian reissullani, vaikka olisin kyllä halunnut nähdä — tosin ulkona, en omassa huoneessani. Onneksi oma lemmikkisi ei ollutkaan kostonhimoinen, vaan jätti sut rauhaan.

  • Eveliina / Reissukuume

    Uluru kiinnostaa ehdottomasti! Innostuin siitä jo, kun Ne Tammelat siellä vieraili 🙂 Ja upealta näyttää edelleen!

    Huvitti tuo sun ”värikäs” pukeutuminen 😀 Mulla sama juttu! Tuntuu, että aina on vaan mustaa päällä, vaikka miten haluaisi pukeutua värikkäämmin.

  • Raija / Kohti avaraa maailmaa

    Mietinkin, kenen juttua olen Ulurusta lukenut ja Eveliina sitten kertoi sen 🙂 Ehdottomasti kiinnostaa. Katselin jo tässä kerran jotain Australia-Uusi-Seelanti -kiertomatkaa. On kyllä niin suuret nuo etäisyydet paikasta toiseen, että tarkkaan pitäisi miettiä mihin menee.

  • Reissu-Jani

    Tuttuja paikkoja. Kata Tjuta oli mielestäni vaikuttavampi kun Uluru vaikka molemmat ovat hienoja. Olin tuolla vuonna 2015 – kolmen päivää tai kaksi yötä Voyages Desert Gardens hotellissa, joka oli aika arvokas paikka jo tällöin. Hämähäkkeihin törmäsin Australiassa ensimmäistä kertaa tienvarren levähdyspaikan wc:ssa, jossa oli isoja kämmenen kokoisia hämmäreitä katto täynnä… katselin heitä ja he katselivat varmaankin minua.

  • Cilla Maria Travel

    Uluru on tuttu ja olen joskus siellä haaveillut käyväni. Meillä asuu sukulaisia Australiassa, mutta ei ole jostain syystä vielä koskaan sinne tullut matkustettua, vaikka kutsu on usein käynyt. Olen muuten jostain muualtakin lukenut noista kärpäsistä – inhottavaa! Miksiköhän niitä on niin paljon tuolla? Vihaan kärpäsiä ja paarmoja yli kaiken.

  • Ne Tammelat

    Vierailu Ulurulla oli kyllä yksi Australian matkamme ja koko viime vuoden reissujen kohokohdista! Niin hieno paikka, että on vaikea edes sanoin kuvailla sen ainutlaatuisuutta. Me harjoittelimme tuolla ensimmäistä kertaa ikinä ajamista vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja helppoahan se oli, kun ei autoja ollut juuri missään.

    Iso suositus kyllä Ulurulle täältä ja Kata Tjuta ehdottomasti samalla sitten haltuun!

  • Tiina Johanna / Kookospalmun Alla

    Upea paikka ja jos joskus Australiaan asti onnistun pääsemään, niin ehdottomasti olisi kiva tämä paikka nähdä. Jotenkin suuren suuri hämähäkkikammoni aina alitajuntaisesti valitsee muita reissukohteita. 😀 Hienoista kuvista huolimatta ei tämäkään postaus tule auttamaan asiaa sattuneesta syystä. En olisi itse jäänyt kyseiseen huoneeseen enkä edes huitonut millään, Olisin juossut ovesta ulos jo aikaa sitten ja lujaa. Samaten tuota yläpuolella olevaa Janin kommenttia lukiessa olisin itse mieluummin pissinyt ulos kuin jäänyt katselemaan hämiksiä katossa. 😀

  • Pirkko / Meriharakka

    Kahdesta Australiassa pistäytymisestä – no toinen oli sentään kahden viikon mittainen – tuo Uluru on edelleen näkemättä ja saattaa hyvinkin jäädä näkemättäkin, sillä jo Australia on sen verran kaukana.
    Ötökät, vaarattomammatkin ovat jotenkin inhottavia. Puerto Ricossa Airbnb:n kylppärin ilmastointikanavassa asusteli yksi hämähäkki ja aina kylppäriin mennessä piti laittaa ensin valo ja ovelta varovasti katsoa, että onko se katossa ja jos niin missä kohtaa, ettei se ainakaan putoaisi päähän. Yleensä se sitten kyllä nopeasti meni takaisin ilmastointikanavaan, eikä varmaan ollut myrkyllinen, mutta silti, yök.

  • Elina / elinanmatkalaukussa

    On kyllä upean näköinen paikka ja se on kuvissa jopa niin upea, että voin vaan kuvitella miltä se näyttää livenä! Kärpäset on kyllä ärsyttäviä. Vuosikausia sitten kierrettiin Pieni Karhunkierros ja muistaakseni silloin pari kärpästä seurasi mua koko reitin ajan, muistan kuinka se ärsytti kun koko ajan pörräsivät siinä. Argh! 😀

  • Aila ja Juha

    Eipä ole nuo nimet ennestään tuttuja. Suomalaiseen korvaan hauskalta kuullostavat nimet jäävät paremmin mieleen kuin ”mitäänsanomattomat” nimet. Kiitos,että pääsin tuolle retkelle kirjoituksen ja kuvien kautta! Juha

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *