Rottnest Island – 8 vinkkiä saarivierailuun ja quokka-selfien nappaamiseen
Maailmanympärimatkani reittiä suunnitellessa kävin läpi pitkäaikaisella haavelistallani olleita elämyksiä. Yksi haaveistani oli Australiassa elävien quokkien eli lyhythäntäkenguruiden näkeminen, sillä nämä sympaattiset otukset vaikuttivat niin erikoisilta ja hurmaavilta. Quokkat asuvat Länsi-Australiassa ja läheisillä saarilla, joista Rottnest on suosittu päiväretkikohde Perthistä. Rottnestin saari on jopa nimetty quokkien mukaan, sillä ensimmäisen laivakapteenit luulivat eläimiä isoiksi rotiksi ja nimesivät saaren alunperin ’Rat’s Nest Island’-nimellä. Tässä postauksessa vinkkini onnistuneeseen päiväretkeen Rottnest-saarella.
1. Huomioi lähtösatama Rottnestin lauttaa valitessasi
Rottnestin saari sijaitsee noin 1,5 tunnin lauttamatkan päästä Perthistä Australian länsirannikolla. Saarelle pääsee Perthistä kätevästi muutaman eri lauttayhtiön kyydissä, mutta kannattaa tarkistaa itselle sopiva lähtöpaikka. Jotkin lauttayhtiöt nimittäin kulkevat ainoastaan kauempana Perthin keskustasta sijaitsevasta Fremantlesta. Valitsin itse Rottnest Express -yhtiön lautan, sillä heillä on lähtöpiste myös aivan Perthin keskustan lähellä olevalla Barrack Street Jetty:llä, joka oli kävelymatkan päässä hostellistani.
2. Nappaa saaren kartta Rottnest Islandin Visitor centerista ja täytä juomapullosi
Heti Rottnestin saarelle saavuttuasi kannattaa napata sataman läheisyydessä olevasta Visitor centeristä saaren kartta, jolla näkyvät saaren palvelut, vessat sekä pyöräily-, kävely- ja bussireitit. Kannattaa myös täyttää vesipullo tässä vaiheessa, sillä saaren luonnossa ei vesipisteitä enää löydy.
Saarella on kaksi ruokakauppaa ja pääaluetta palveluille, the Settlement, joka sijaitsee aivan sataman luona, ja Geordie Bay, lyhyen pyöräilymatkan päässä. Muuten saaren retkille kannattaa kuitenkin ottaa omat eväät mukaan, sillä luonnon keskellä ei ole kahviloita tai kauppoja.
3. Kätevin tapa tutustua Rottnestin saareen on pyörällä
Rottnest Express lauttayhtiöltä saa myös kätevästi lauttalippua ostaessa vuokrattua pyörän, joka oli odottamassa saarella heti lautasta poistuttaessa. Samaan hintaan kuului myös pyörän ketjulukko ja kypärä eli kaikki tarpeellinen päiväretkeen saarella. Tosin kypärät noukittiin ja palautettiin isoon metallilaatikkoon satamalaiturilla, ja kun näki miten ihmiset heittelivät kypäriä laatikkoon jäin miettimään miten turvaavia ne enää ovat ajan kuluessa.
Noukin kuitenkin kypärän laatikosta ja suuntasin polkien tutustumaan saareen. Tämä oli aivan paras valinta, sillä saaren maisemat ovat upeita ja pyöräily reiteillä suhteellisen helppoa. Oli aurinkoinen päivä ja yllättävän rauhalliset tiet, joilla sai usein polkea yksin nauttien luonnon rauhasta ja tuntea tuulen hiuksissa – helposti yksi upeimmista päivistä koko maailmanympärimatkalla!
Reitti koko saaren ympäri on 22 kilometriä, joka vie noin pari tuntia. Pysähtelin kuitenkin katselemaan maisemia ja ihastelemaan quokkia, joten päädyin pyöräilemään läpi hieman yli puolet saaresta. Rottnestin saaren ympäri ajaessa pääsee nauttimaan vaihtelevista maisemista. Saaren ympäriltä löytyy kauniita hiekkarantoja, hieman lännempänä kohoaa majakkarakennus ja keskeltä saarta löytyy eri värisiä järviä.
Aloitin oman pyöräretkeni suuntaamalla saaren eteläosan näköalapaikkojen kautta majakalle, ja sen jälkeen saaren halki pohjoisrannikolle. Poljin haltioissani saaren läpi kulkevaa tietä, jonka varrelta löytyy useita järviä. Vastaani tuli vain pari pyöräilijää ja päivän sää oli täydellinen pyöräilyyn. Saaren toisella rannalla avautui entistä kauniimpia rantoja ja loma-asuntoja. Pohdin mielessäni, että tänne olisi ihana jäädä pidemmäksi aikaa rentoutumaan rannalle tai tulla vaikka viettämään romanttista viikonloppua luonnon ääreen.
4. Quokkien bongaus on helpompaa kuin kuvittelet
Quokka on uhanalainen pussieläinlaji, mutta niitä esiintyy Rottnestin saarella kuitenkin runsaasti. Mikäli haluat bongailla quokkia, ei välttämättä tarvitse kulkea satama-aluetta kauemmaksi! Quokkat ovat yleensä keskittyneet saaren asutuskeskuksen läheisyyteen aivan lauttasataman luo etsimään ruokaa.
Pääsin itsekin bongailemaan quokkia lähes heti sataman luolta, kuten myös asuintalojen läheltä. Kauempana saaren toisella laidalla on kartan mukaan myös quokkien pesiä, mutta niiden ympäristössä ei näkynyt päivällä liikehdintää. Suosittelen kuitenkin tutustumaan saaren upeaan luontoon, vaikka quokkia ei siellä puolella niin usein näkisi!
5. Älä koske tai ruoki quokkia
Quokkat eivät varsinaisesti pelkää ihmisiä, mutta on silti tärkeää pitää välimatkaa eläimiin, eikä jahdata niitä jos ne lähtevät poispäin ihmisistä. Quokka on villieläin ja voi purra uhattuna.
Rottnestin saarella ei ole kettuja tai kissoja, jotka uhkaisivat quokkien olemassaoloa, mutta ihmisistä sen sijaan on eläimelle haittaa. Quokkille on aiheutunut terveydellisiä haittoja ihmisistä, jotka syöttävät niille sopimattomia ruokia. Quokkiin koskeminen voi myös levittää niihin tauteja tai ihmisten tuoksua, joka voi saada quokka-emon hylkäämään poikasensa. Rottnestin saarella onkin ehdottomasti kiellettyä ruokkia quokkia tai koskea niihin, ja näistä rikkeistä voi myös saada sakot. Valitettavasti näin kuitenkin oman vierailuni aikana lapsen nopeasti silittävän quokkaa, kun aikuiset eivät aina vahdi lapsiaan tai ymmärrä eläimille tulevaa haittaa.
6. Ota mukaan selfie-keppi, jos haluat kuuluisan quokka-selfien
Quokkien suosioon liittyy myös niiden hurmaava hymy. Asiantuntijoiden mukaan quokkat eivät kuitenkaan oikeasti hymyile, niiden suun muoto luo tämä illuusion ja eläimet työntävät kielensä ulos säädelläkseen kehon lämpötilaa. Oli kuitenkin mahtava nähdä quokkien sympaattiset ilmeet ja uteliaat katseet, kun ne seurasivat rauhassa ihmisten tekemisiä.
Maailmanympärimatkalle mukaan pakkaamalleni selfie-kepille ei usein tullut matkalla tarvetta, mutta quokka-selfieiden otossa se oli ehdoton. Äärimmilleen venytetyllä selfie-kepillä oli kätevä antaa tilaa quokkalle ja yrittää olla häiritsemättä sen lehtien syöntiä.
7. Pistäydy Geordie Bayn kahvilassa pyöräretken tauolla
Saaren pohjoisen rannan tietä pitkin polkiessa päätyy pian Geordie Bayn kahvilan ja ruokakaupan luo, ja päätin itse pistäytyä välipalalla terassilla. Kahvilasta sai ihania leivoksia, joista valitsin suussa sulavan porkkanakakkumuffinsin. Kahvilan valikoima näytti tuoreelta ja herkulliselta, joten suositus tälle taukopaikalle!
Koko kahvilan ympäristö on aidattu ja alueelle kuljetaan portista, jossa varoitetaan quokkien päästämisestä alueelle. Jostain kuitenkin pari quokkaa oli päässyt alueella ja ne pyörivät rauhassa ympäriinsä haistellen maahan tippuneita muruja. Häiritsevämpiä ruokaileville ihmisille olivat kuitenkin lokit, jotka röyhkeästi hyppäsivät pöydille ja veivät myös ranskalaisen suoraan erään ruokailevan pojan lautaselta.
Piipahdin vielä kahvilan vieressä olevassa ruokakaupassa ennen lähtöä ihailemassa laajaa valikoimaa. Ruokakaupan ulko-ovella on matalat läpinäkyvät suoja-ovet, jotka pyrkivät pitämään quokkat poissa ja muistuttavat kulkijoita tästä quokka-kieltomerkein. Paikallisille asukkaille quokkat ovat lähinnä ärsyttäviä, sillä ne pyrkivät kaikkiin paikkoihin, jossa haistavat ruokaa.
8. Quokka-poikasia bongaat todennäköisimmin elo- tai syyskuussa
Olin itse käymässä Rottnestin saarella syyskuussa ja näin sekä pussissa että sen ulkopuolella olevat poikaset. Yleisesti suositellut kuukaudet poikasten bongailuun ovat elo- ja syyskuu. Aivan heti sataman tuntumassa näin emon ja poikasen, jotka yhdessä söivät lehtiä. Poikanen pomppi emon perässä rauhassa ja toi mieleen jonkinlaisen suloisen oravan ja kengurun risteytyksen.
Paluumatkalla satamaan törmään vielä emon pussista kurkistavaan poikaseen. Pysähdyn katsomaan asuinalueen tien laidassa olevaa 2 quokkaa ja juttelemaan tiiliaidan yli nojaavien asukkaiden kanssa. Australialaiset asukkaat kertovat quokkan juosseen hetki sitten heidän avoimesta portistaan suoraan asunnon sisään. He eivät saaneet sitä hätisteltyä ulos muuta kuin kaalin lehdellä houkuttelemalla.
Heidän saatuaan quokkan ulos asunnosta oli käynyt ilmi, että quokkaparin naaraalla on pieni poikanen pussissa. Poikaset pysyttelevät emon pussissa yleensä noin puolivuotiaaksi, ja tämä kaveri näyttää jo pilkistävän uteliaana ulos ajoittain.
Lopulta oli aika palata Rottnestin satamaan palauttamaan vuokrapyörää ja nappaamaan lautta takaisin Perthiin. Lauttamatkalla mietin upeaa päivää ja kokemuksia samalla kun ihailin auringonlaskua Perthin sataman alueella. Voin ehdottomasti suositella päiväretkeä, tai jopa parin yön visiittiä Rottnestin saaren rauhassa!
9 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Nuo Australian maisemat ovat kyllä aivan mahtavia. Tuonne olisi kyllä joskus kiva päästä, näyttää todella houkuttelevalta. Lisää kyllä matkahalukkuutta huomattavasti, jälleen. Länsi-Australia on kokonaan käymättä.
Mari / Maailma kotina
Mut on kyllä sinulla ihana pyöräilypäivä – ja mukavia kavereita!
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Australia-kuume nousee… Mutta kun on niin suuri maa, ja pitäisi ehtiä vielä Uuteen-Seelantiinkin, niin miten ihmeessä sitä pystyy valitsemaan kohteita? Tämäkin on aivan täysin eri puolella maata kuin missä serkkuni luona majailisin osan aikaa.
Pirkko / Meriharakka
Quokista en parista, tosin lyhyehköstä, Australian vierailusta huolimatta ollut kuullutkaan, kait. Sen sijaan aikoinaan kävimme Sydneyn eläintarhassa vain nähdäksemme vompatin, sen verran mielenkiintoiselta kyseinen otus kuullosti, ja onnistuihan sen näkeminen, eläintarhassa siis.
Maria Ojajärvi
Uhanalainen quokka onkin jäänyt itselleni hieman vieraaksi. Jos lähtisin Australiaan tietäisin nyt paremmin miten valmistautua matkalle. Ei sitä tiedä vaikka joku päivä palaisin takaisin tämän blogin äärelle!
Stacy Siivonen
Kieltämättä, tekee mieli silittää. Lapsen on vaikea ymmärtää, ettei tämä ole mikään kotieläinpiha. Ehkä minunkin olisi vaikea ymmärtää, jos kävisin saarella.
Virpi / Virpin Maailma
Onpa aika veikeä otus tuo quokka. En kyllä ehkä kuitenkaan tykkäisi, että se pomppisi vastaan ruokakaupassa tai tulisi sisälle asuntoon.
Australiassa olen aina halunnut käydä. Vielä sen aika tulee. 🙂
Paula - Gone with the Gastons
Olipas hellyttäviä otuksia ja hauska ajatus tuo selfie! Pakko myöntää, että en ole ennen tällaisesta eläimestä kuullut tai jos olen, niin olen sen jo unohtanut. Se muistuttaa vähän (tai oikeastaan aika paljon) agoutia joita näimme Meksikossa. Uusien eläinten näkeminen on minulle aina matkojen kohokohta!
Eveliina / Reissukuume
Australiaan on kyllä päästävä! 🙂 Ja voih, nuo quokat on kyllä söpöjä! Harmi, että ne(kään) eivät saa olla ihmisiltä ja ruokinnalta turvassa :/ Mikäköhän siinä muuten on, että ihmisillä on aina tarve päästä syöttelemään villieläimiä? 😀