Hong Kong – Victoria Peakin huimissa maisemissa
Maailmanympärimatkani reittiä suunnitellessa suosin suoria lentoja, minkä vuoksi Japanista eteenpäin jatkaessa Hong Kong nousi itselleni parhaimmaksi välietapiksi ennen Indonesiaan suuntaamista. Olin jo vuosia halunnut käydä Hong Kongissa, mutta säästellyt sitä välilaskukohteeksi jollekin Aasian reissulle hyvien lentoyhteyksien vuoksi. Ja nyt vihdoin oli täydellinen tilaisuus piipahtaa Hong Kongissa kolmeksi päiväksi ennen lentoa Balille.
Victoria Peakille pääsee helposti maisemaratikalla
Ensimmäisen päivän ohjelmaksi olin suunnitellut Victoria Peakin näköalapaikalla käyntiä, sillä sieltä avautuu upeat näköalat Hong Kongin ylle. Majapaikastani Tsim Sha Tsuin kaupunginosasta hyppäsin ensin metroon, joka vei yhdellä pysähdyksellä kaupungin eteläosaan, isolle Hong Kong Island:lle, jolla paikallisittain kutsuttu The Peak myös sijaitsee. Tämän jälkeen kävelin lyhyen matkaa The Peak Tram -raitiovaunun alkupisteelle, jonka sijainti näkyi kätevästi myös Google mapsissa. Tämä vanha maisemaratikan tapainen vie kätevästi suoraan kukkulan päällä olevan ostoskeskuksen sisälle ja sieltä käsin voi lähteä kävelemään maisemareittiä kukkulan ympäri.
Ostin edestakaisen lipun Peak tramiin paikan päältä ja siirryin odottamaan seuraavaa ylös menevää ratikkaa muiden joukkoon. Täytyy sanoa, että pienoinen kulttuurishokki iski Japanin kohteliaan jonotuskulttuurin jälkeen, kun ratikan lähestyessä alkoi aivan jäätävä tunkeminen joka suunnasta. Siinä ei auttanut muu kuin mennä virran mukana, mutta hieman kauhulla katsoin kun lapset ja vanhemmat ihmiset olivat jäädä jalkoihin ihmisten työntäessä toisia selästä eteenpäin. Sisällä ratikassa selvisi, että kaikilla oli ollut kiire rynnätä istumapaikoille, mutta seisomaan mahtui kyllä ja kaikki laiturilla olleet pääsivät kyytiin.
Alkuryysiksen jälkeen matka ylös Peakille taittui hyvin rauhallisesti. Ratikan laajoista ikkunoista pääsi ihailemaan maisemia ja kaupunki lipui kauemmas lähestyessämme kukkulan lakea. Muutamassa kohdassa nousukulma kohosi yllättävän jyrkäksi ja paikan nettisivuilta selviää kulman olevan jyrkimmissä kohdissa jopa 25,7 astetta. Tämä tuntui erityisen jyrkältä alaspäin mennessä, jolloin sai kyllä pitää kiinni ettei lentäisi naamalleen.
Peakilta avautuu upeat maisemat Hong Kongin ylle
Ratikan päätepiste on The Peak Tower, josta löytyy ostoskeskus, ravintoloita, vahakabinetti ja maksullinen näköalatasanne. Olin kuitenkin nähnyt hienoja maisemakuvia kukkulan kävelyreiteiltä, joille pääsee aivan ilmaiseksi, joten päätin etten maksa erillisestä näköalatasanteesta. Aivan ostoskeskuksen ulkopuolelta löytyikin kartta kukkulan kiertävästä Peak Trail -kävelyreitistä ja päätin suunnata heti kaupungin suuntaan avautuvien näköalojen luo (kartalla numerosta 1 kohti numeroa 2) ja sieltä kautta kukkulan ympäri.
Kovin kauaa ei tarvinnut kävellä, kun edessäni avautui jo näkymä Hong Kongin ylle. Polku kukkulan ympäri kulki kauniisti aidattuna reunaa pitkin, jolloin edessä avautui esteetön näköala eri kulmista Hong Kong Islandin ja Victoria Harborin yli Kowloonin alueen suuntaan. Elokuinen päivä oli puolipilvinen ja helteinen, mutta puut tarjosivat ajoittain kivasti suojaa porotukselta. Niiden lomasta pilkahti aina uusi palanen maisemaa, jossa erikokoiset veneet seilasivat ristiin rastiin pilvenpiirtäjien lomassa. Nautin vehreillä kävelykaduilla kulkemisesta ja pysähdyin useamman kerran ihailemaan maisemia matkan varrella.
High West – portaat huipulle
Aikani käveltyä saavuin risteyskohtaan, jossa oli myös levähdysalue piknikpöytineen ja penkkeineen. Alueelta lähti erillinen polku High West -nimiselle kukkulalle, jonka näköaloja olin aiemmin kuvissa ihaillut. Opasteissa varoiteltiin jyrkistä portaista, mutta itsellä energiaa tuntui vielä riittävän joten päätin helteestä huolimatta lähteä kapuamaan näköalakukkulalle. Polku kulki postauksen alussa olleen kartan kohdasta 4 kohtaan 12.
Reitin kulkeminen kestää vain noin puoli tuntia ja alun tasaisen pätkän jälkeen alkaa nousu kiviportaita pitkin ylös kohti pientä kukkulaa 494 metrin korkeudessa. Matkan varrella maisemat eivät aluksi olleet ihmeellisiä, joten keskittyminen meni vain portaiden kapuamiseen, mutta huipun lähestyessä alkoivat näköalatkin paranemaan. Viimeistä nousua ylöspäin puuskuttaessa tuntui kuin taivas olisi auennut yläpuolella pensaiden lomasta ja edessä häämöttävän kyltin takana ei näkynyt muuta kuin sinistä taivasta ja pilvenhattaroita. Hikisen pyrähdyksen jälkeen tuntui kuin olisi saapunut maailman huipulle.
Matkan varrella vastaani oli tullut muutamia pariskuntia ja yksi treenaaja oli ohittanut minut juosten ylös ja alas portaita, mutta huipulle saapuessani satuin hetken aikaa olemaan aivan yksin. Ihailin joka suuntaan avautuvaa maisemaa. High West -näköalapaikalta pääsi näkemään myös Lantau- ja Lamma-saarten suuntaan, sekä niiden takana häämöttävälle merelle jossa kohosi vielä pienempiä saaria rykelminä. Tasanteen opastaulu osoitti Hong Kongin keskustan suunnalla näkyvien rakennusten ja nähtävyyksien sijainteja.
Hetken päästä paikalle saapui pari muuta turistia, joiden kanssa vaihdoimme kätevästi kuvausvuoroja jotta saimme ikuistettua itsemme upean maiseman kanssa. Omalla kohdallani näköalapaikalle kapuaminen oli ehdottomasti vaivan arvoinen ja nautin maisemien ihailusta rauhallisella paikalla.
Paluumatkalle ainoa vaihtoehto on kulkea takaisin samaa reittiä portaita pitkin aina piknik-alueelle asti. Siitä reitti liittyy uudestaan samaan Peakin kukkulaa ympäri kulkevaan reittiin, jota seuraamalla päätyy takaisin ostoskeskukselle. Onnistuin kuluttamaan kaiken mukana kantamani veden helteessä kävellessä, joten suuntasin ensimmäiseen kahvilaan ostamaan uuden veden ennen suuntaamista takaisin ratikkaan kohti keskustaa. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut puoli päivää, ja Victoria Peak nousi kerralla yhdeksi suosikkinähtävyyksistäni Hong Kongissa!
Pidätkö reissuilla näköalapaikoilla vierailusta ja onko Victoria Peak jo entuudestaan tuttu?
21 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Komeat on maisemat. Luulenpa, että sen lisäksi että kävelyreitit ovat ilmaisia, tarjoat ne maksullista mäköalatasannetta huomattavasti rauhallisemman vaihtoehdon. Vaikea ymmärtää, miksi High Westille ei useampi viitsi lähteä, itse kipuaisin ilman muuta.
Sarianne
Ehdottomasti, oli paljon rauhallisempaa kuin maksullisella kauppakeskuksen tasanteella tai täyteen ahdatussa Peak tram -ratikassa. Tuntui, että monet jäivät ostoskeskuksen ympäristöön ja kävelypoluilla sai olla aivan rauhassa. Ehkä kesän helle myös vaikutti, että kävelypolulle saati sitten High Westin portaisiin ei moni uskaltautunut, mutta parempi näin omalta kannalta! 🙂
Ne Tammelat
Hongkong oli ensimmäinen yhteinen kohteemme Aasiassa ja oli siinä kyllä ihmeteltävää kerrakseen, niin hieno ja melkeimpä futuristinen fiilis koko kaupungista. Victoria Peak oli meidänkin matkaohjelmassa ja kiipesimme jonkin matkaa myös ylöspäin sieltä vielä. Upeita maisemia kyllä tuolta noin korkealta!
Sarianne
Mahtava ensimmäinen yhteinen kohde teillä ollut! Tuntuu, että kaupunkiin on kyllä pakattu paljon nähtävää ja tuumasin itse viimeisenä päivänä että täytyy myös joku toinen kerta poiketa stopoverilla Hong Kongissa 🙂
Eveliina / Reissukuume
Vau, tosi hieno kohde ja upeat maisemat! Ihmettelen samaa kuin Mikko; tuntuu hassulta, ettei High West ole tuon suositumpi. Jotenkin on tottunut siihen, että maailmalla (ja toki ihan koti-Suomessakin) kaikki tuollaiset maisemakohteet ovat todella suosittuja. Monesti ärsyttää, kun tuntuu, ettei pääse itse kuvaamaan tai nauttimaan maisemista ryysiksestä johtuen, mutta sellaista se on 😀
Upea on muuten tuo maisemaratikkakin! Miksi oi miksi meillä ei Suomessa ole tällaisia? :/
Sarianne
Jep, tuolla maisemareitillä sai kuvata ilman tungosta ja välillä jouduin ihan odottamaan, että tulisiko joku reitillä vastaan että voisin pyytää ottamaan kuvan itsestäni 😀 Ja totta, olisi hienoa jos meillä olisi myös maisemaratikoita, ei taida Suomen kaupungeissa olla tarpeeksi isoja kukkuloita tätä varten?
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Kyllä on kerrassaan upeat maisemat! Hong Kong kiinnostaa itseänikin suunnattomasti.
Bucket listalla kaupunki.
Näköalapaikat kiinnostaa kovasti. Vaikka olenkin korkeanpaikan kammoinen.
Sarianne
Suosittelen ehdottomasti, Hong Kong jäi yhdeksi suosikeistani! Victoria Peakin kävelyreiteillä ei onneksi olla kovin lähellä reunaa, joten se ehkä sopisi korkeanpaikan kammoisellekin. Peak tramin ajelulla mennään aika jyrkkää rinnettä ylös ja alas, mutta sekin on vain hetkellistä.
Merja / Merjan matkassa
Kävin siskoni kanssa Hong Kongissa vuonna 2019. Silloin siellä oli juuri ollut mielenosoituksia ja turisteja aika vähän liikkeellä. Me mentiin Victoria Peakille taksilla hotellin suosituksesta ja koska taksit ovat siellä edullisia, ei se paljoa maksanut. Näköalapaikalla meitä oli ehkä yhteensä 10 hlöä. Ruuhkista ei tietoakaan, mitä moni ihmetteli jälkikäteen kun näki kuviani, joissa ei montaa ihmistä näkynyt. Oli hieno kohde niin Hong Kong kuin Victoria Peak. 🙂
Sarianne
Varmasti ihan hyvä idea vältellä mielenosoituksia tuolla reissulla! Oman reissuni aikaan ruuhkia oli ainoastaan Peak tramissa ja sen päätepisteen ostoskeskuksessa. Heti kun lähdin Victoria Peakia kiertävälle kävelyreitille tuli vastaan vain kourallinen ihmisiä ja High Westin portaisiin oli vain muutama uskaltautunut. Ehkä kesän helle sai muut jättämään kävelyn väliin.
Pirkko / Meriharakka
Näköalapaikat ovat ihan kivoja, saahan niistä vähän yleiskuvaa alueesta, eli usein sellaisella vierailemme.
Joskus luin kivan pakinan nähtävyyksistä jokaisessa kaupungissa ja näköalapaikka oli myös niiden joukossa, muita oli ainakin kirkko, patsas, museo, tori, vanhakaupunki, viinitila/panimo, eläintarha ja olisiko ollut ostoskeskus. Nämä kun kiertää, niin kaupunki kuin kaupunki on nähty. Victoria Peakin on tullut nähtyä 🙂
Sarianne
Haha näinhän se yleensä on, että monissa kaupungeissa on samantyyliset nähtävyydet vain hieman eri twistillä! Muistan itsekin nähneeni piirretyn kartan ’satunnaisesta eurooppalaisesta kaupungista’, jossa kaikissa on vanhakaupunki, silta, kirkko, aukio, hipsterialue, baarialue ja juna-asema 😀
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Voi että kun on upeita maisemia! En ole koskaan käynyt eikä heti ole ohjelmassakaan, mutta mukava tunnelmoida tätä kautta ja ottaa vinkit talteen. 🙂 Mahtavia maisemia siellä todella!
Sarianne
Kiva kuulla! 🙂 Oli kyllä huikea paikka, olin aika fiiliksissä tuolla kävellessä!
Paula - Gone with the Gastons
Upeat maisemat tuolta! Hong Kong olisi kyllä mielenkiintoinen paikka ja aika monellahan se tuntuu olevan juuri tuollainen muutaman päivän välilaskupaikka, ja se tulee siinä nähtyä. Me lennämme Aasiaan Kaliforniasta niin Japaniinkin suoralento on suhteellisen lyhyt. Ehkä jos menisi Thaimaaseen, niin voisi tehdä tuollaisen stopoverin. Kiinnostaisi kyllä kovasti.
Sarianne
Hong Kong on kyllä kätevä paikka stopoverille! Itse lensin sinne Japanista ja jatkoin Indonesiaan, mutta lyhyitä lentoja Hong Kongiin löytyy myös muista Aasian maista joten se on kätevä yhdistää toiseen kohteeseen 🙂
Virpi/ Virpin Maailma
Näköalapaikat kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini reissuilla. Victoria Peak ei ole tuttu paikka, mutta huikeita maisemia olet päässyt ihailemaan sieltä!
Sarianne
Näköalapaikoilta saa tosiaan hienosti laajempaa kuvaa matkakohteesta. Tämä paikka oli kyllä yksi hienoimmista, mihin olen päässyt ihailemaan näköaloja! 🙂
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Täytyy todeta samoin kuin edellisetkin, että huikean hienoja kuvia ja alkoi todella kiinnostaa Hong Kong, miltei pelkästään tämän yhden paikan johdosta 🙂
Sarianne
Hong Kong oli kyllä itselleni positiivinen yllätys, vaikka olin kauan näistä maisemista haaveillutkin! 🙂
Pingback: