Indonesia – millaista on patikoida Bromo tulivuorelle?
Ihailtuani upeinta auringonnousun maisemaa, minkä olin koskaan nähnyt, oli seuraavaksi aika patikoida edessä häämöttävälle Bromo-tulivuorelle. Kyseessä on aktiivinen tulivuori Indonesian Jaavan saarella ’Bromo Tengger Semeru’ -nimisessä kansallispuistossa. Tulivuoria on kansallispuistossa iso rykelmä, mutta 2329 metriä korkea Bromo on niistä helpoin kiivetä ja alueelle tehdään paljon retkiä. Itse yhdistin tulivuoren patikoinnin auringonnousun retkeen, ja aikaisin aamusta oli myös ideaali aika patikoida, kun lämpötilat ovat vielä viileämmät.
Hiekkameren pölyistä tulivuoren tuhkaan
Auringonnousun näköalapaikalta hyppäsimme oppaani kanssa Jeeppiin ja suuntasimme alas laaksoon, josta patikointi Bromo-tulivuorelle voisi alkaa. Koska tulivuoria ympäröivään hiekkamereen sai ajaa ainoastaan Jeepillä tai moottoripyörällä, oli huvittavaa nähdä jono eri värisiä Jeeppejä ajamassa mutkittelevia teitä peräkkäin suuntana sama paikka. Laakson hiekalle päästyämme letka hajaantui hieman, valiten eri reittejä pöllyävän hiekan läpi kohti Bromoa.
Perillä Jeepit parkkeerattiin riviin luoden parkkipaikan tapaista tyhjälle loputtomalle hiekalle. Siitä patikointi Bromolle alkoi. Ennen tulivuoren rinteeseen pääsyä hiekka oli erityisen upottavaa ja löysää, mikä teki kävelystä hitaampaa.
Meidät ohitti useat turistit hevosten selässä. Hevosten kohtelu on valitettavan usein tällaisissa turistikohteissa kyseenalaista, joten en itse valitsisi tätä vaihtoehtoa. Sain myös muutamalta tutulta kommenttia kuvaan Matkalla kaikkialle -instagramin puolella, että useiden hevosten ohjakset oli sidottu niin tiukasti satulaan kiinni odotuksen ajaksi, että ne eivät pystyneet liikuttamaan kaulaansa normaalisti.
Hiekka alueella pöllysi niin paljon, että oli pakko laittaa tuubihuivini nenän ja suun suojaksi, ettei hiekkapölyä hengittäisi niin paljoa. En tiedä oliko huivista varsinaisesti apua, sillä hiekkaa tuntui lentävän niin paljon ympärillä. Mitä lähemmäs kraatteria pääsi, oli myös hieman epäselvää mikä ilmassa leijuva oli hiekkaa ja mikä tulivuoren tuhkaa. Edessä kohoava Bromo nimittäin tuprutti jatkuvalla syötöllä savua, ja oppaani mukaan se on usein tasaisen aktiivinen.
Alun hiekkameren jälkeen tulivuoren rinne muuttui hieman helpommin käveltäväksi ja suuntasimme ylämäkeen. Pysähdyn välillä ihailemaan takana avautuvia maisemia laaksoon, joka paljastui koko ajan isommaksi alueeksi sumuisten pilvien haihtuessa auringon porotuksen alla. Aurinko lämmitti jo niin paljon, että pakkasin lämpimimmät vaatekerrokseni päiväreppuun.
Portaat Bromon kraatterille
Bromon tulivuorelle patikointi on suhteellisen lyhyt, yhteen suuntaan menee vain noin puoli tuntia. Yleisesi patikka Bromolle ei myöskään ole kauhean vaativa, tasaista ylämäen tarpomista ja oikeastaan aiemmin mainitsemani hiekkapöly on ainoa haastava tekijä. Aivan lopussa edessä on pitkät portaat, jotka vievät tulivuoren kraatterin reunalle.
Portaille kertyi ajoittain ruuhkaa, jossa tallustettiin jonossa. Onneksi portaat oli erotettu ylös- ja alaspäin meneville, ja välillä on myös pieniä ohituskohtia, joissa voi jäädä hengähtämään.
Portaiden yläpäässä huomaakin yhtäkkiä olevansa aivan tulivuoren kraatterin reunalla, jota pitkin jonkin matkaa kulkee polku. Kraatterin reunalla on onneksi pieni aidattu osuus ja kurkistan varovasti sen yli syvyyksiin. Ihailen kraatterin seinämiä ja jatkuvaa nousevaa savupilveä. Tulivuori pitää jatkuvaa jyrinää, mikä on pelottava muistutus sen voimasta ja aktiivisuudesta. Bromo on viimeksi kunnolla purkautunut vuonna 2015 ja se on historiansa aikana ollut säännöllisessä toiminnassa. Viranomaiset kuitenkin tarkkailevat tulivuorten aktiivisuutta, ja sulkevat kansallispuiston tarvittaessa vierailijoita.
Kävelen jonkin matkaa Bromon kraatterin ympärillä, ihailen sieltä avautuvia maisemia laaksoon ja pysähdymme nappaamaan kuvia. Täytyy sanoa, että jatkuva jylinä ja savu eivät houkuttele viettämään enempää aikaa tulivuorella. Mielessäni pyörii myös kaikki tarinat tulivuorten yhtäkkisestä purkautumisesta. Oli mielenkiintoista ja ehdottomasti patikan arvoista käydä tulivuorella, mutta samalla olen kiitollinen siitä että Bromo päätti olla vain lievästi aktiivinen sinä päivänä. Tulivuoret ovat kyllä huikea muistutus luonnon voimasta!
Muutos suunnitelmiin – yhden tulivuoren tuhkat tarpeeksi keuhkoille
Tulivuoripatikan jälkeen suuntasimme takaisin majapaikalle, jossa Bromon retken oppaamme sanoi hyvästit ja retken toinen opas tervehti minua. Olimme aiemmin keskustelleet, että Bromon auringonnousun retken jälkeen aikaa on aamupalalle ja nopealle suihkulle ennen ajomatkaa toiselle retken tulivuorelle. Jostain syystä oppaalla tuntui kuitenkin olevan kova hoppu päästä lähtemään, ja hän kysyi jos voisimme lähteä heti pikaisesti aamupalan jälkeen. Majapaikan kylmä suihku ei toisaalta itseäni houkutellut, joten suostuin aikatauluun.
Kaduin tätä päätöstä kuitenkin loppupäivästä, sillä myöhemmin lounasravintolan vessassa tajusin naamani olevan täysin harmaan pölyn peitossa patikoinnilta. Majapaikan hämärässä huoneessa en ollut huomannut mitään, muuten olisin ehdottomasti pessyt kasvot ennen lähtöä. Opaskaan ei ollut sanonut mitään! Yritin epätoivoisesti puhdistaa kasvojani nopeasti ravintolan vessan pienessä lavuaarissa.
Varaamani retken oli tarkoitus suunnata Bromon lisäksi seuraavana yönä toiselle tulivuorelle, Ijenille. Ijen on tunnettu kauniista kraatterijärvestään, ihmeellisestä sinisenä palavasta rikkikaasusta ja rikkikaivoksistaan. Patikointi ylös asti on kuitenkin noin parin tunnin mittainen. Valitettavasti päivän ajomatkan aikana keuhkoni alkoivat tuntua todella inhottavilta ja astma oireilla pahasti. Bromon tulivuoren savu ja patikointi hiekkapölyssä vaativat veronsa ja iltaan mennessä oloni oli todella surkea. Jouduinkin toteamaan oppaalleni, että minusta ei olisi seuraavana yönä patikoimaan.
Ijenille patikointi vaatisi kaasumaskin käyttöä osan ajasta huipulla, sillä rikkikaasujen hengittäminen on kaikkien keuhkoille erittäin epäterveellistä. Rikkikaivoksilla työskentelevät tienaavat paikalliseen palkkatasoon nähden erittäin hyvän tilin, mutta jatkuva oleskelu alueella tuo mukanaan vakavia terveysvaikutuksia. Keskimääräinen elinikä on heidän joukossaan vain 30-40 vuotta. Koska keuhkojeni tila ei tuntunut hyvältä edes normaaliin patikkaan, olisi rikkikaasujen hengittäminen ylhäällä varmasti ollut todella inhottavaa.
Niinpä toisen öisen tulivuoriretken sijaan jäin lepäämään hotellille ja se tuli erittäin tarpeeseen keuhkojen toipumiseksi. Aamusta suuntasimme takaisin Surabajan kaupunkiin, josta olin itse varannut kivan oloisen hotellin ennen seuraavan aamun lentoa. Tilasin room servicea ja katsoin Netflixiä, mikä oli tarpeellinen tauko aktiviteeteista ja pitkistä matkustuspäivistä.
Surabajalta Balille lentäessä näin vielä vilauksen upeista tulivuorista yläilmoista käsin. Jopa samean lentokoneikkunan läpi tulivuoret näyttivät käsittämättömän upeilta!
Oletko koskaan kiivennyt tulivuoren kraatterille ja lähtisikö tällaiselle patikalle?
24 Comments
Eveliina / Reissukuume
Upea on tämäkin kohde! Mutta pakko myöntää, että huomio kiinnittyi enemmän noihin hevosraukkoihin 🙁 Ohjat on tosiaan laitettu ”lepohetkenäkin” niin kireälle, etteivät ne pääse venyttämään kaulaa tai oikeastaan muutenkaan liikuttamaan päätään… En ymmärrä, kuka vielä vuonna 2024 harrastaa tällaista 😮 Jos ei itse jaksa kulkea, niin jättää sitten menemättä. Argggh.
Sarianne
Joo ihan samaa mieltä! Todella surullista, että niin usein turistipaikoilla eläimiä kohdellaan huonosti :/
Mari / Maailma kotina
Ei kyllä olisi kiehtonut patikka rikkikaasunaamari pääss.. hädin tuskin olen pystynyt covidnaamaria pitämään ihan levossa.
Sarianne
Jep ei se kovin terveellistä voi olla hengitellä ilmaa siellä, vaikka naamari olisikin tarvittu vasta aivan ylhäällä rikkikaasujen luona.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Mahtavalta kuulostava patikka. Harmi, että jälkimmäinen ei onnistunut, mutta vastaavassa tilanteessa olisin kyllä itsekin jättänyt väliin. Joskus tosiaan olisi hienoa ehtiä käymään Jaavalla.
Sarianne
Suosittelen, ja Jaavalla riittäisi kyllä vaikka mitä nähtävää näidenkin lisäksi! Täytyy ehkä itsekin suunnata joskus toiste näille seuduille 🙂
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Mielenkiintoinen patikointi ja tuon voisin toteuttaa, mikäli Jaavalle jossain vaiheessa pääsen.
Tuo hevosten pito on kyllä todella surullista. Itsekin olen saattanut joskus syyllistyä käyttämään epähuomiossa palvelua, jossa hevosesta ei ole pidetty asianmukaista huolta. Nykyään toivon olevani tarkempi.
Nuo portaat on mainiot, kun on noita lepopenkkejä välissä. Saa rauhassa lepuuttaa tai kuvata olematta muiden tiellä.
Onhan nuo kaasut vaarallisia ja vaikkei itsellä astmaa ole, olen noissa tilanteissa kuitenkin oirehtinut. Miltäköhön noiden oppaiden keuhkot näyttää usean vuoden jatkuvan altistumisen jälkeen?
Sari / matkalla lähelle tai kauas
Näiden juttujen myötä alkaa Indonesia hahmottua maailmankartalla.
Hienoja maisemia. Teidellä ollaan oltu tulivuoren laitamilla mutta ihan ylös ei kiivetty.
Sarianne
Kiva kuulla! Indonesiasta löytyy tosiaan paljon nähtävää ja tuntuu, että Jaavallakin olisi voinut viettää paljon kauemmin 🙂
Sarianne
Tuntuu tosiaan, että saa olla todella tarkkana monilla retkilläkin ettei vahingossa tue palveluita, jotka kohtelee eläimiä huonosti.
On se tosiaan hurjaa hengitellä tuota ilmaa säännöllisesti, tosin tuntui että oppailla ei ollut ongelmaa sen kanssa ainakaan nuorella iällä. Bromon kapuaminen säännöllisesti on varmaan vielä suht ok, mutta Ijenin rikkikaasut säännöllisesti hengitettynä todistetusti madaltavat elinikää.
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Aivan ihanan näköistä, mutta ehkä jäisi puolenkin tunnin mittainen kävely ja sen jälkeen portaat noissa olosuhteissa tekemättä. Olet kyllä saanut seikkailla!
Sarianne
Onhan tämä tosiaan pelkkää ylämäkeä patikkana. Toisaalta auringonnousun näköalapaikalle, josta kirjoitin edellisessä postauksessa, pääsee vain parin minuutin kävelyllä kun paikalle ajetaan autolla suurin osa matkaa ja sieltä aukeaa upeat maisemat juuri näille tulivuorille 🙂
Elina / elinanmatkalaukussa
Voi hevosraukat 🙁 viisas päätös jättää menemättä, jos hengittämiseen olisi tarvinnut erillisiä maskeja. Kauniilta näyttää kuitenkin tuo ensimmäinen paikka! 🙂
Sarianne
Kauniit maisemat tosiaan ja jännä kokemus olla niin lähellä tulivuoren aktiivista kraatteria! Mutta kävi kyllä sääliksi hevosia jotka kulkivat ylös ja alas rinnettä.
Stacy Siivonen
Jos minulla olisi astma, en lähtisi. Vuorille kiipeäminen ei ole koskaan ollut korkealla minun prioriteeteissani. Nyt kun katsoin, niin olen ollut keskellä tulivuoria Kaliforniassa ja ne ovat merkitty vieläpä aktiivisiksi ja vaarallisiksi. Maisemieni ihailulta en edes tiennyt olleeni vaarassa.
Sarianne
Tulivuoria on tosiaan yllättävän monessa paikassa ja koskaan ei tiedä, milloin joku niistä aktivoituu kunnolla. Kyllä se aina vähän jännittää 😀
Pirkko / Meriharakka
En nyt varsinaisesti kiivennyt, mutta Havaijilla on kyllä Big Islandilla käynyt katsomassa kraateria, mutta sinne pääsi aika lähelle bussilla. Mereltä taas pääsi tuolloin, olisiko ollut 2017, Havaijilla näkemään mereen oranssina purkautuvan tulivuoren. Tuo pölyn määrä, oli astmaan taipuvainen tai ei, ei kyllä kuullosta kivalta!
Sarianne
Mereen purkautuva tulivuori kuulostaa upealta ja vaikuttavalta näyltä! Sitä tuntee kyllä itsensä todella pieneksi näiden luonnon mahtien lähellä.
Cilla Maria Travel
Teit kyllä ihan oikean ratkaisun, kun et lähtenyt rasittamaan keuhkojasi enempää, vaikka olisihan se siniliekkinen kraateri varmasti ollut hieno näky. Sitä olen itsekin joskus katsellut, että olisi kiva käydä joskus. Tuosta Bromon maisemasta tulee hyvin paljon mieleen Costa Rican Irazu-tulivuori, jossa kävimme. Olen käynyt myös El Salvadorissa San Salvador -tulivuorella, mutta siellä toiminta oli jo sammunut. Lisäksi Vesuviukselle on ollut kiivettyä ja kierrettyä se kraateri.
Sarianne
Upeissa paikoissa olet käynyt tulivuoria ihailemassa! Varmasti huikeita maisemia ja kokemuksia. Siniset liekit olisi tosiaan ollut jännä nähdä, mutta olisin tarvinnut pari välipäivää retkellä keuhkojen toipumiseen. Ihan tyytyväinen olin reissuun näinkin, sillä Bromon kansallispuiston maisemat oli itselle ollut se pääkohde 🙂
Virpi / Virpin Maailma
En olisi minäkään lähtenyt hengittelemään rikkikaasuja eikä kaasunaamarin kanssa vaeltaminen oikein kuulosta houkuttelevalta. Oikean päätöksen varmasti teit kun jäit lepäilemään. Muuten kyllä kiinnostavakohde ja hienoja maisemia. Noita hevosia tietysti surkuttelen minäkin.
Sarianne
Jep todella surullista, että edelleen niin monista turistikohteista löytyy huonosti kohdeltuja eläimiä. Olin myös itse tyytyväinen päätökseeni, sillä en olisi pystynyt patikoimaan edes alkumatkaa Ijenille, missä vielä pärjäisi ilman kaasunaamaria. Näin se välillä menee reissussa, mutta onneksi pääsin kuitenkin näkemään tämän kauan haaveilemani tulivuorten kansallispuiston.
Anna | Tämä matka -blogi
Olen Teidelle noussut joskus aikoinaan. Nykyisin minua ei saisi patikoimaan tulivuorelle oikein mitenkään. Liikaa pyörii mielessä äkilliset purkaukset, missä ihmisiä on käristynyt elävältä. Lisäksi ei ole kiva ajatus, että hengittelisi rikkiä ja tuhkaa.
Sarianne
Joo onhan noita tosiaan sattunut, että tulivuori purkautuu niin yhtäkkiä ettei ketään ole ehditty evakuoimaan. Kyllä se vähän aina mietityttää, kun näillä paikoilla liikkuu 😀