Bahia Solano – Kolumbian salainen luontoparatiisi

Bahia Solano Kolumbian Tyynenmeren puoleisella rannikolla tuntui ainakin omalla reissullani pieneltä salaiselta luontoparatiisilta, vaikka kansainvälisistä blogeista paikka kyllä löytyi mainittuna erityisesti valaiden bongaamiseen soveltuvana paikkana. En ollut ennen reissun suunnittelua tiennytkään, että Kolumbian rannikko voisi olla hyvä paikka valaiden katseluun.

Varmasti majapaikan valinnalla oli osuutensa tunteeseen, että on saapunut erityiseen salaiseen paikkaan, niin upea helmi oli kyseessä. Kokemus kaiken kaikkiaan oli niin unohtumaton, että mietin paluumatkalla haluanko kirjoittaa paikasta ollenkaan tai postata kokemuksia someen. Noh tuskin tämän postauksen perusteella paikalle yleisöryntäystä tapahtuu, ja toisaalta alueen vaikea saavutettavuus pitää ainakin vielä jonkin aikaa huolen massaturismin pysymisestä kaukana. Uskon myös vastuullisen turismin voivan kehittää aluetta positiiviseen suuntaan, sillä esimerkiksi alueen juomaveden saastuminen teollisuuden vuoksi on aiemmin tuonut paljon haittaa asukkaille ja luonnolle.

Bahia Solano – lentäminen on turvallisin tapa saapua alueelle

Paras tapa saapua Bahia Solanoon on lentäen, sillä se sijaitsee Kolumbian rannikolla ja sitä ympyröi viidakko, jonka läpi ei kulje kunnon teitä. Toisaalta osa kansainvälisistä sivustoista varoittaa myös ympäröivällä alueella edelleen operoivista aseistetuista jengeistä ja huumeiden salakuljetuksesta, joten lentäen välttää myös nuo alueet. Suomen ulkoministeriön matkustustiedote ei ainakaan syksyllä 2025 maininnut Chocon tai Bahia Solanon aluetta erikseen vältettävänä, ainoastaan Kolumbian maan rajojen alueet ja yleisesti maaseudun. Bahia Solanon lentokentällä pääsee kuitenkin heti näkemään alueen merivoimien sotilaita aseineen. Ilmeisesti he parhaillaan rakentavat alueelle isompaa lentokenttärakennusta, sillä nykyinen oli käytännössä yhden ravintolan kokoinen.

Clic air:n lyhyt lento potkurikoneella lähti vain tunnin myöhässä Medellinistä, kaupungin pienemmältä Olaya Herreran lentokentältä. Heti Bahia Solanon lentokentän luona jokaiselta pyydetään alueen turistivero, joka tällä hetkellä (2025) on 47750 COP eli noin 10 euroa ja se kattaa kertaluonteisesti koko alueella vierailun. Kyltin mukaan rahat menevät alueen infrastruktuurin ja julkisten tilojen hoitoon. Tämä on varmasti hyvä asia, jos rahat menevät alueen kehittämiseen, sillä alueella on ollut isoja haasteita jätteiden käsittelyssä. Turismilla on mahdollisuus tehdä sekä hyvää, että huonoa alueelle, joten toivottavasti turismiveron ja luonnon arvostuksen kautta aluetta saadaan kehitettyä ja suojeltua.

Lentokentältä olin sopinut haun majoituspaikan kautta ja se kuului myös majoituksen hintaan, sillä Black Sands Lodgelle täytyi kulkea vielä veneellä. Pienen lentokentän mutaisella pihalla tuktuk-kuskit odottivat ryhmässä tarjoamassa kyytiä ja yrittäen vuorotellen arvuutella, mihin majapaikkaan kukin haluaisi mennä. No gracias ei tuntunut toimivan, vaan eräs sinnikäs kuski yritti kovasti selvittää mihin olin menossa. Hän oli jopa niin avulias, että raahasi paikalle toisen turistin kääntämään englanniksi kysymyksen. Selitin kuitenkin, että odotan sovittua kyytiä ja silti kuski jäi pyörittelemään päätään. Olin kuitenkin päättänyt, että en koskaan kerro yksin matkustavana naisena määränpäätä tällaisissa tilanteissa, koska muuten rivissä seisoo heti useita kuskeja väittämässä heidän olevan juuri se odottamani hakija. Lopulta sovittu kuski löytyi, kun hän alkoi huhuilemaan minua nimeltä, juuri kun aloin soittelemaan majapaikkaan.

Lyhyt matka satamaan taittui autolla, jonka jälkeen oli vuorossa majapaikan moottorivenematka. Vene oli lastattu puolilleen virvoitusjuomia ja vettä, joiden muovipakettien yli hypin istumapaikalle. Mukaan kannettiin vielä muutama iso kennollinen kananmunia ja sen jälkeen matka pääsi alkamaan. Trooppinen ilma tuntui miellyttävältä moottoriveneen kyydissä ja yritin katseella bongailla valaita mereltä. Noin vartin matkan jälkeen saavuimme majapaikan tummahiekkaiselle rannalle. Hiekka tuntui miellyttävältä paljaiden jalkojen alla, kun hyppäsin rannan aallokossa keikkuvasta veneestä. Rannan viereisellä terassilla oli odottamassa paikan työntekijä Barbara, joka toivotti tervetulleeksi Black Sands Lodgesiin tarjottimellaan viileä pyyhe ja värikkäänä loistava drinkki. Yllätyksekseni kyseessä ei ollut vain mehu, vaan hieno tequilan vivahde erottui joukosta. Välitön lomafiilis. Ja ehkä hieman White Lotus -vibes, hyvällä tavalla 😊

Upein majoitus omalla hiekkarannalla palmujen katveessa

Majapaikkani mökki terasseineen oli todella ylellinen, ja maksoihan se myös 289e/yö. Hintaan kuuluu kuitenkin myös kaikki ruoat ja alkoholittomat juomat, lentokenttäkuljetukset molempiin suuntiin sekä jopa pyykinpesu tarvittaessa. Kolme ruokailua päivässä tapahtuivat kaikki majapaikan rinteen yläosassa sijaitsevassa ravintolassa, josta aukesivat upeat näkymät palmupuiden yli merelle. Ruoka oli myös todella laadukasta ja menusta sai valita itse haluamansa annokset.

Majapaikassa oli näin sesongin ulkopuolella lisäkseni vain 2 kolumbialaista kaverusta yöpymässä, joten Black Sands Lodgen tummahiekkaisella privaattirannalla sai kävellä aivan rauhassa yksin ja tarkkailla rapujen menoa kauniit simpukan kuoret selässään. Aallot iskeytyivät erityisesti iltapäivisin isoina massoina rantaan ja niiden pauhun kuuli myös mökkiin yöllä, mikä toimi eräänlaisena white noise -kohinana nukkumiseen. Uimiseen ranta ei siis välttämättä toimi erityisen hyvin, vaikka vesi on tummasta väristään huolimatta kuin kylpyveden lämpöistä.

Valaiden bongausta Kolumbian rannikolla

Bahia Solano on yksi Kolumbian rannikon suosituista paikoista valaiden bongaukseen. Ryhävalaat saapuvat Etelämantereelta asti Kolumbian rannikolle noin kesäkuun ja lokakuun väliseksi ajaksi parittelemaan, synnyttämään ja kasvattamaan poikasia. Alueen lämpimät vedet tekevät paikasta oivallisen valaille hoitaa poikasiaan ennen siirtymistä takaisin Etelämantereen alueen ravintorikkaisiin vesiin.

Valasretkiä järjestävät useat tahot, mutta suosittelen valitsemaan huolella sellaisen yrityksen, joka toimii mahdollisimman eettisesti ja valaiden ehdoilla. Olin erittäin tyytyväinen Black Sands Lodgen järjestämään retkeen, jossa oppaina toimivat tutkijat, jotka samalla tekivät muistiinpanoja ja nauhoittivat valaiden ääniä tutkimuskäyttöön. He noudattivat selkeitä etäisyysohjeita eikä valaita ’jahdattu’ veneillä, vaan lähestymisiä sattui vain jos valaat itse sattuivat kulkemaan veneen ohi. Valitettavasti merellä näki myös muutamia veneitä, jotka peräkanaa moottorit päällä seurasivat lähietäisyydeltä valaiden ryhmää. Tämä häiritsee valaiden elämää ja ne pyrkivätkin jatkuvasti veneitä pakoon.

Etäältäkin näiden isojen valaiden seuraaminen on ihmeellinen kokemus ja muutama kohtaaminen sai jopa oppaamme häkeltymään. Valasretkelläni pääsimme aivan ensimmäiseksi seuraamaan erään valaan poikasen leikittelyä, kun se parin minuutin ajan heilutteli pyrstöään ilmassa uudestaan ja uudestaan. Poikasen huolettoman leikittelyn valitettavasti lopetti lähelle ajaneet turistiveneet, mutta heidän lähtiessä seuraamaan poikasta ja emoa saimme omassa paikalla olleessa veneessä ihastella urosvalaiden kosiskelulaulua.

Urosvalaiden lemmenlaulut ajoittuvat juuri parittelukaudelle ja saattavat kuulua tuhansien kilometrien päähän. Monimutkaiset laulut käyvät läpi erilaisia ääniä ja osioita, mutta toistuvat sitten uudestaan alusta alkaen samanlaisina. Oppaamme kaivoi esille hydrofonin eli laitteen, jolla pääsee kuulemaan vedenalaisia ääniä ja se upotettiin veteen. Valaiden laulua ja kujeilua alkoi välittömästi kuulua veneessä olijoille, ja oppaamme alkoivat nauhottaa sitä myös tutkimuskäyttöön. Ilmeisesti satuimme paikalle, kun useampi urosvalas taisteli huomiosta, sillä kilpalaulanta kävi myöhemmin niin kovaksi että se kuului veneeseen asti myös ilman hydrofonia. Luulin aluksi hydrofonin jääneen päälle tai jonkun kuuntelevan nauhoitusta, mutta ääni tuli tosiaan ainoastaan vedestä ja opas kertoi ettei ollut kokenut tätä aiemmin. Juuri kun olimme lähtemässä paikalta eräs valaista käväisi myös aivan veneemme lähellä. Ensin näkyi vain veden pärskähdys ja yhtäkkiä käsittämättömän leveä selkä kohosi laivan lähellä kun valas sukelsi nokka edellä veneemme alle. Huh miten käsittämätön hetki! Instagramin puolelta Kolumbian kohokohdista löytyy myös videopätkiä osasta valaskohtaamisia.

Vesiputous, muurahaisvaltatie & maailman paras retkilounas

Aamupäivän valaiden bongailun jälkeen suuntasimme vielä rannikon lähellä sijaitsevalle vesiputoukselle. Ennen veneestä hyppäämistä saimme kuitenkin eteemme kylmäarkusta majapaikan mukaan pakkaamat lounaat. Kyseessä ei ollutkaan edullinen retkivoileipä kuten monilla päiväretkillä on tapana, vaan upean raikas tonnikala-pokebowl tuoreella mangolla, avokadolla ja muilla herkuilla. Heittämällä paras retkilounas ikinä ja ehkä jopa paras pokebowl, jonka olen koskaan syönyt.

Lounaan jälkeen rantauduimme veneellä ja lähdimme kävelemään paikallisen pienen kylän läpi polulle, joka veisi vesiputouskeitaalle. Metsän polku oli ajoittain mutainen, eikä ihme sillä Bahia Solanon alueella sataa todella paljon vuoden ympäri. Vuosittainen sateen keskiarvo tasaisen trooppisessa Bahia Solanossa on 6789mm vettä, kun taas vertailun vuoksi Helsingissä sataa vuodessa keskimäärin vain 688mm – aikamoinen ero! Lyhyellä sademetsäkävelyllä itselle ihastuttavin ihmetyksen aihe olivat kuitenkin muurahaiset. Ne olivat nimittäin massiivisia, ja olivat muodostaneet muurahaisvaltateitä, joilla suorassa jonossa kuskattiin pieniä palasia lehtiä määrätietoisesti eteenpäin. Uskomaton vihreänä liikkuva vana, jota joutui välillä väistämään niiden ylittäessä polkuja. Yritin ikuistaa muurahaismoottoritien niiden ylittäessä kiltisti pitkospuita reunaa pitkin, mutta en uskaltautunut tarpeeksi lähelle kameran kanssa ja muurahaiset etenivät myös aika reipasta tahtia. Muut kolumbialaiset retkeläiset ja opas eivät pitäneet tätä ilmiötä läheskään niin kiinnostavana, joten jouduin myös juoksemaan heidän perään etten jäisi porukasta.

Perillä odotti pauhuava vesiputous, jonka alle muodostuneessa lammessa ui jo muutamia ihmisiä. Vesi näytti kylmältä, mutta uskaltauduin pulahtamaan altaaseen ja se oli oikeastaan juuri miellyttävän raikastava ei niinkään kylmä. Pohjan liukkailla kivillä joutui kuitenkin hieman varomaan, joten en lopulta lähtenyt käymään altaan toisessa päässä tai kokeilemaan vesiputouksen voimaa sen lähelle. Kauempanakin kastui kyllä veden pärskeiden voimasta.

Vesiputousretken jälkeen palasimme takaisin samaa reittiä, ja meidät toivotti tervetulleiksi takaisin kylän kaksi koiraa. Ne juoksivat iloisesti hurjaa vauhtia leikkien meidän ympärillä ja seurasivat lopulta aivan veneelle asti. Teki kyllä mieli ottaa kaverukset mukaan kyytiin, mutta ne jäivät tunnollisesti istumaan rantaan ja katsoivat vielä pitkän aikaa merelle veneemme perään.

Lähtöshow: Enpä ole ennen lentänyt ulos lentokoneesta

Parin yön visiitin jälkeen oli aika palata takaisin Medelliniin, vaikka olisin kyllä voinut jäädä Bahia Solanon alueelle pidemmäksikin aikaa. Sain majapaikaltani vene- ja autokyydin kentälle kuten tullessakin ja heidän ystävällinen kaveri auttoi tulkkaamaan Clic airin tiskillä, että sain pienen rinkkani pidettyä suunnitellusti käsimatkatavarana. Ja hyvä niin, sillä myöhemmin selvisi että lento oli peruttu tai ainakin hyvin pahasti myöhässä.

Bahia Solanon lentokentän rakennus on käytännössä vain toiselta puolelta täysin avoin katos, jonka takakulmassa on kolmen lentoyhtiön tiskit. Muu tila on pienen kioskin käytössä, jonka edessä on pöytiä odottelua varten. Muilta matkaajilta sain kuulla joidenkin odottaneen jo 5 tuntia aiempaa aamulentoa Medelliniin ja sateen takia koneita ei ollut laskeutunut. Ja alueella tosiaan sataa paljon, joten on epävarmaa koska lentoja pääsee tulemaan. Koska koneet täytettäisiin järjestyksessä, luultavasti aiemman koneen porukka pääsisi lähtemään ennen omaa puolen päivän lennon porukkaa, joten tästä saattaisi tulla pitkä päivä. Trooppisen kosteassa ulkotilassa ilman ilmastointia istuessa aika tuntui liikkuvan hitaasti.

Myöhään iltapäivällä saapui toisen Satena-lentoyhtiön kone, mikä sai minut katumaan että olin varannut Clic air:n lennon, sillä muilta kuulin Clic:n peruvan säännöllisesti eniten lentoja. Ilmeisesti kallein kolmesta lentoyhtiöstä, Moon flights, tuntuu lentävän joka säässä vaikka muut peruisivat, mutta he lentävät myös kaikista pienimmällä koneella, mikä itseäni pelotti hieman varausta pohtiessa. Lopulta yksi Clic airin lentokone laskeutui kentälle ja lähdimme kaikki jonottamaan pienen kentän laidalle. Omassa elektronisessa boarding passissani sarjanumero oli 001, joka tarkoitti että jos tilaa olisi pääsisin ekana aiemman lennon matkustajien kanssa koneeseen. Ja mikä onnen fiilis, kun pääsimme epävarman jonotuksen jälkeen toisen kolumbialaisen naisen kanssa mukaan koneeseen ja istumapaikalle.

Noh se onni ei kestänyt kauaa, sillä hetken päästä eräs pariskunta saapui koneen taakse ja työntekijä päätti että he pääsevät koneeseen. Jotkut 2 muuta joutuvat siis kaivamaan kaikki kamansa ja poistumaan koneesta. Hän valikoi jollain tavalla minut ikkunapaikalta ja toisen vaaleahiuksisen turistin toisesta päästä konetta, ja siinä ei selittelyt auttaneet vaan oli kaivettava rinkka mukaan ylähyllyltä ja poistuttava. Yllätyksekseni kuitenkin lentokoneen ulkopuolella toinen työntekijä juoksi vastaan ja alkoi huutaa meidät poistaneelle naiselle, että minun kuuluu olla koneessa ja osoittaa listaa jonka hän oli luonut jonottaessamme. Seisomme kaikki neljä aivan lentokoneen potkurin takana, kun lentokoneen ovet suljetaan ja kapteeni käynnistää moottorit. Huumaavassa metelissä työntekijöiden huuto jatkuu ja toisen turistin kanssa seisomme hämmentyneenä kädet korvilla. Lopulta meidät ulos heittänyt uskoo, että minun kuuluisi olla koneessa ja lähtee koputtamaan kapteenin ikkunaa yrittäen käskeä häntä sammuttamaan moottorit ja avaamaan oven uudestaan. Kapteenia ei kuitenkaan kiinnosta vaan ovet pysyvät kiinni ja moottorit päällä. Jonkun ajan kuluttua he luovuttavat ja viittovat meidät takaisin katoksen alle, jotta kone pääsee lähtemään. Kysyn milloin seuraava kone olisi tulossa ja saan vastauksen, että ehkä huomenna.

Palaan istumaan samalle paikalle trooppiseen katostilaan, joka nyt on hieman tyhjempi. Alan pohtia vaihtoehtoja yösijalle, sillä tuossa avoimessa katoksessa en haluaisi yötä viettää. Eräs työntekijä kertoo, että on vielä mahdollista että yksi lento pääsisi tulemaan jos sää pysyy vakaana lopun päivää, joten päätän jäädä vielä odottamaan. Aika matelee ja nälkäisenä ostan sipsejä kioskista, kun muuta ruokaa ei oikein ole tarjolla. Kolumbian pesojakin on jäljellä rajallisesti lompakossa, joten kauaa en voisi elättää itseäni täällä missä automaatteja tai korttimaksua ei ole tarjolla. Lopulta parin lisätunnin jälkeen kuulen potkurikoneen äänen ja näen ilokseni koneen kyljessä Clic airin nimen. Ampaisen ylös ja lähden saman tien rinkan kanssa jonottamaan kyytiin. Tällä kertaa pääsen ensimmäisten joukossa koneeseen ja uskallan huokaista helpotuksesta, kun kone nousee ilmaan minä mukana istuen. Eipä ole tullut ennen lennettyä ulos koneesta, mutta se sai ainakin arvostamaan eri tavalla pääsyä perille määränpäähän.

Bahia Solano oli kaiken kaikkiaan upea seikkailu, jonne samaan aikaan lähtisin koska tahansa takaisin ja toisaalta en ihan heti jaksaisi matkustaa sinne asti epävarmoilla lennoilla 🙂