Maailmanympärimatka – viimeisen kuukauden tunnelmat

Maailmanympärimatkan viimeinen vajaa kuukausi on paketissa, ja tuntuu hassulta että 4,5 kuukautta meni lopulta niin nopeasti! Reissua täytyy varmasti vielä hieman sulatella, sillä matkaan mahtui niin paljon. Kun mietin matkaa taaksepäin, tuntuu kuin päässä lähtisi pyörimään ’highlight reel’ -video maailmanympärimatkan lukuisista kohokohdista. Mutta mikä olisikaan parempi tapa reissun purkamiseen itsellenikin kuin tulevien blogipostausten kautta matkan kertaaminen, joten kohdepostauksia on siis tulossa. Nyt kuitenkin tunnelmia viimeisen reissukuukauden varrelta ja ajatuksia kotiinpaluun jälkeen.

1. Missä olen matkustanut tässä kuussa?

Maailmanympärimatkan viimeinen vajaa kuukausi kului Etelä-Amerikassa. Kuten viime kuukauden postauksessa mainitsin, saavuin Chileen jo marraskuun lopulla, mutta sisällytän sen kuitenkin kokonaisuudessaan tämän kuun tunnelmapostaukseen.

• Chile 1,5 viikkoa: Santiago, Puerto Natales & Torres del Paine, San Pedro de Atacama
• Bolivia n. vajaa viikko: Altiplano, Uyuni ja suola-aavikko, La Paz, Casablanca & Isla del Sol
• Peru 1,5 viikkoa: Puno & Titicaca-järven kelluvat Uros-saaret, Cusco, Sacred Valley & Machu Picchu, Lima

Aiemmat maailmanympärimatkan kuukausien koostepostaukset löydät täältä.

2. Mitkä ovat olleet suosikkielämyksiäni kuluneelta kuukaudelta?

Tältä kuukaudelta mieleen on jäänyt monia upeita paikkoja. Chilen luontomaisemat Torres del Painen kansallispuistossa (kuvia yllä) ja toisaalta hyvin erinäköinen ympäristö Atacaman autiomaan läheisyydessä olivat kaikki aivan uskomattomia. Myös patikointi Torres del Painen tornien juurelle oli juuri niin hieno kokemus kuin olin ajatellut ennakkoon ja sää suosi upeasti tuona päivänä.

Boliviassa Uyunin suola-aavikko, Andien ylätasangon altiplanon kauniit maisemat ja hyvä reissuporukka jeeppisafarilla jäivät mieleen. Maailmanympärimatkani viimeisessä maassa Perussa erityiset kohokohdat olivat kauan odotettu Machu Picchun inkaraunio ja tunnelmallinen Cuscon kaupunki. Tässä postauksessa tunnelmia lyhyesti näistä kohokohdista, joista tulen vielä erikseen kertomaan omissa postauksissa.

Torres del Painen kuuluisat tornit

Olin pitkään haaveillut Chilen puoleisen Patagonian-alueen näkemisestä, sillä Argentiinan puoleiset maisemat ja patikointipolut olivat ihastuttaneet täysin muutaman vuoden takaisella reissulla. Chilen eteläosassa sijaitsevassa Torres del Painen kansallispuistossa halusin ehdottomasti nähdä kuuluisat kolme graniittitornia, joiden juurelle oli noin reilun 20 kilometrin patikka. Sää suosi tuona päivänä ja sain ihailla upeaa aurinkoista laaksoa ja maisemia matkalla. Patikan päässä avautuva kauniin värinen järvi ja jyrkkään kohoavat tornit olivat ehdottomasti kivikkoisen ylämäen kapuamisen arvoisia.

Tein myös seuraavana päivänä toisen päiväretken kansallispuistoon, tosin tällä kertaa bussitourina, johon kuului hieman patikointia. Tällä retkellä pääsin näkemään vuoria eri suunnista ja kansallispuiston maisemat tuntuivat olevan uskomattoman kauniita jokaisella pysähdyksellämme. Bongailimme myös puistossa vapaana liikkuvia ja teidenkin yli juoksevia guanacoja, jotka ovat laaman sukulaisia.

Atacaman autiomaa, laguunit & uskomaton kuulaakso

San Pedro de Atacaman kylästä Chilen pohjoisosasta oli kätevä tehdä retkiä ympäröivään Atacaman autiomaahan ja upeisiin järvimaisemiin. Retkiä oli tarjolla monipuolisesti ja niiden avulla oli hyvä mahdollisuus myös totuttautua korkeaan ilmanalaan, sillä osa retkistä suuntasi San Pedroa huomattavasti korkeammalle, 4000-5000 metrin korkeuteen.

Itse suuntasin ensin lyhyelle retkelle Valle de Lunaan eli kuulaaksoon (kuvia yllä), joka on toiminut myös useiden elokuvien kuvauspaikkana. Ja uskomattomia maisemat kyllä olivat. Auringonlasku näiden ihmeellisten karujen maisemien ylle oli hieno hetki. Hieman harmitti, että tourimme lähtö paikalta oli ajoitettu juuri siihen hetkeen, kun taivas muuttui kauniin pinkki-oranssiksi. Ehdin kuitenkin ottaa muutaman kuvan näköalapaikalta, kun kuukin loisti kirkkaana taivaalla.

Toinen päiväretki, jonka tein San Pedro de Atacamasta käsin, suuntautui pidemmälle aavikolle, upeille vuoristolaguuneille ja Piedras Rojas-nähtävyydelle. Punaisten kivien Piedras Rojas -alueelta aukenivat kauniit näköalat läheiselle järvelle ja ympäröiville nukkuville tulivuorille. Pääsimme ihastelemaan erilaisia flamingoja Chaxa-laguunilla, joka on kaunis, mutta rikinkatkuinen vulkaaninen alue. Flamingot löytävät syötäväksi pieniä mereneläviä vedestä, mikä tuntuu uskomattomalta hajun keskellä. Flamingot kuitenkin saavat pinkin värinsä nimenomaan syömistään merilevästä ja merenelävistä, jotka sisältävät karotenoideja.

Bolivian kaunis altiplano ja suola-aavikko

Kolmepäiväinen retki jeepillä kulki läpi Bolivian Andien ylätasangon eli altiplanon ja huipentui kolmantena päivänä Salar de Uyunin suola-aavikolle ja Incahuasi kaktussaarelle. Bolivialainen parikymppinen kuskimme Max ei vielä koskaan ollut vetänyt touria niin, että autossa oli vain naisia, joten naureskelimme kun porukkamme koostui ainoastaan kolmekymppisistä naisista. Ristimme itsemme Maxin enkeleiksi ja neljän brittinaisen kanssa soitimme musiikkia ja harjoittelimme olematonta espanjankielentaitoa retken aikana. Sillä kuten retken arvosteluista oli aiemmin käynyt ilmi, kuskit eivät yleensä puhu paljoa englantia. Pärjäsimme kuitenkin hyvin, ja naurua riitti. Ainoastaan kaikkia hieman vaivannut lievä vuoristotauti ja pomppuisista teistä tullut lievä matkapahoinvointi saivat koko porukan välillä hiljaisiksi ja painumaan ajoissa nukkumaan.

Upeita maisemia Boliviassa riitti joka päivä. Värikkäitä vuoristojärviä, laamoja laumoittain ja flamingoja elegantisti askeltamassa vedessä. Jeeppi selvisi hiekkadyynien yli ja pomppuisia mäkiä pitkin mitä erikoisempiin maisemiin. Piipahdimme kuumilla lähteillä nauttimassa kylvystä, seikkailimme paahteisessa kivilaaksossa, ja toisena päivänä kävimme lyhyellä kävelyllä laamojen keskellä vehreässä laaksossa. Kolmantena päivänä saavutimme upean suola-aavikon Uyunin kaupungin lähellä, ja pääsimme ottamaan klassisia trikkikuvia dinosauruksen ja muun rekvisiitan kanssa. Hieno lopetus jeeppisafarille ennen kuin matkaporukkamme lähti eri teille!

Machu Picchun usvaisen kauniit maisemat

Maailmanympärimatkani loppuun ajoittunut Machu Picchulla vierailu oli kauan odotettu. Hieman etukäteen jännitti, näkisinkö tuosta upeasta inkojen kaupungista mitään sateen tai sumuverhon takaa. Olin nimittäin Perussa juuri sadekauden alussa joulukuussa, jolloin turisteja oli kuitenkin ilmeisesti vähemmän liikkeellä. Junassa Aguas Calientesin kaupunkiin ja bussissa Machu Picchulle riitti kuitenkin porukkaa.

Kun oppaani kanssa aamuvarhain otimme ensiaskeleita legendaarisen näkymän äärelle, ei sumuverhon takaa näkynyt yhtään mitään, vaikka sadetta ei sinä aamupäivänä ollut luvattu. Opas kuitenkin sanoi heti, että pilvet liikkuvat nopeasti ja maisema luultavasti avautuu myöhemmin. Jäimme odottelemaan joksikin aikaa ja opas kertoi sillä aikaa tuon 1530-luvulla hylätyn kylän historiasta, ja miten sen rakentaminen jäi ilmeisesti inkoilta kesken espanjalaisten valloittaessa maan.

Pikku hiljaa pilvet alkoivat oppaan ennustuksen mukaan rakoilla ja pääsin näkemään osan upean kylän raunioista ja myöhemmin aamupäivästä myös koko Machu Picchun komeudessaan. Olin etukäteen miettinyt olisiko paikka pettymys, sillä päämaiseman oli nähnyt useista kuvista ennenkin. Näky oli kuitenkin uskomaton, ja vielä kuvia upeampi kun pystyi hahmottamaan kokonaisuudessaan raunioita ympäröivän vuorimaiseman. Paikoin edelleen leijaileva sumu teki kokemuksesta entistä taianomaisemman.

Polkuja pitkin kävely muinaisten asuntojen raunioiden läpi ja temppeleihin tutustuminen saivat kuvittelemaan elämää aikoinaan inkakylässä, korkeuksissa noiden upeiden vuorten ympäröimänä. Inkojen temppeleiden aurinkokello ja vuodenaikojen auringonsäteiden mukaan rakennetut ikkunat olivat upeat nähdä omin silmin. Raunioiden ympärillä pyörivät laamat lisäsivät ihmeellistä tunnelmaa. Machu Picchu oli jopa vaikuttavampi kuin olin osannut kuvitella, ja ymmärrän täysin miksi ihmiset ovat nimenneet sen aikanaan maailman seitsemän uuden ihmeen joukkoon.

Cusco – tunnelmallinen ja historiallinen kaupunki

Cusco on Perun matkaajille yleinen pysähdyspaikka, sillä useat retket Machu Picchulle ja Sacred Valley:n nähtävyyksiin alkavat kaupungista. Olin itsekin varannut kaupunkiin pari lepopäivää rauhassa kiertelyyn, sillä monet hehkuttivat kaupungin tunnelmaa. Täytyy sanoa, että itsekin ihastuin Cuscoon, turistisuudestaan huolimatta.

Inkojen valtakunnan pääkaupungin arkkitehtuuri ja eurooppalainen kolonialismin myötä tullut tyyli, näkyvät edelleen upeasti tässä Unescon suojelemassa kaupungissa. Cuscon kaupungin taustalla kohoavat upeat vuoret loivat maisemista todella kuvauksellisia, ja vanhoilla kujilla oli miellyttävä kävellä. Kaupungista löytyi myös useita hyviä ravintoloita, Perun kansallisdrinkkejä Pisco Sour:ita tarjoilevia baareja, edullisia matkamuistomyymälöitä, hierontaa ja pyykinpesumahdollisuuksia – eli kaikkea mitä tässä matkan loppuvaiheessa kaipasi 🙂

3. Mitkä ovat olleet vähiten mieluisia asioita tai mitä tekisin toisin?

Tässä kuussa haasteita matkaan heitti lähinnä korkea ilmanala, lievät vuoristotaudin oireet ja muut vatsaongelmat. Ei onneksi kuitenkaan mitään vakavaa, mikä olisi kokonaan sotkenut matkasuunnitelmia.

Osasin etukäteen hieman epäillä, että kehoni ei välttämättä tykkää korkeista olosuhteista, sillä pari vuotta sitten Georgian matkalla yöpyessäni yli 2500 metrissä ja patikoidessani yli 3000 metrin olin ollut huonovointinen. En ollut aivan varma johtuivatko silloiset oireet korkeudesta, vai vain huonosta tuurista ruoan kanssa, mutta pakkasin maailmanympärimatkalle mukaan varmuuden vuoksi vuoristotautilääkettä. Korkeita paikkoja oli nimittäin edessä Etelä-Amerikassa parin viikon ajan sekä Boliviassa että Perussa.

Ensimmäisessä hieman korkeammassa kohteessani San Pedro de Atacamassa Chilessä 2400 metrin korkeudessa kärsin juuri aiemmin alkaneesta nuhasta, jonka vuoksi oli hieman vaikea sanoa mitkä oikeet johtuivat nuhan tukkoisuudesta ja väsymyksestä, ja mitkä saattoivat olla lievää vuoristotautia. Sieltä tekemilläni retkillä korkeus tuntui jonkin verran, mutta olin ottanut tavoitteekseni sopeuttaa kehoa hieman ennen Boliviaa, sillä siellä edessä olisi heti yli 4000 metrissä yöpyminen. Viimeisen päivän retkellä Chilen puolella pääsin yli 4000 metriin, mikä tuntui ihan ok:lta. Bolivian puolella ensimmäisenä yönä kuitenkin koko autoporukallamme oli jonkinlaisia lievän vuoristotaudin oireita. Olin siinä vaiheessa kiitollinen vuoristotautilääkkeistä, sillä mahdollisesti niiden avulla kärsin vain lievästä huonovointisuudesta ja päänsärystä.

Keho tottui parissa päivässä korkeuteen ja seuraavat vajaat pari viikkoa vietin noin 3000-3500 metrin tuntumassa Boliviassa ja Perussa matkatessa. Vähäisempi happipitoisuus kuitenkin edelleen tuntui ja varmasti astmaoireeni eivät asiaa helpottaneet. Eron hapensaannissa huomasin välittömästi Perun pääkaupunkiin Limaan saavuttuani, sillä Lima on lähes merenpinnan tuntumassa n. 150 metrin korkeudessa. En tämän perusteella muuttaisi reissussa mitään, mutta voi olla ettei aivan heti tee mieli matkustaa yhtä korkealle kuin Boliviassa.

4. Millaiset ovat tunnelmat nyt maailmanympärimatkan päätyttyä?

Tunnelmat kotimatkalla olivat yllättävän odottavaiset! Maailmanympärimatkalla oli kaiken kaikkiaan upeaa, mutta myös kotiin oli kiva palata. En tiedä olenko tämän ajatuksen kanssa yksin, mutta olen usein huomannut että reissuilla kotiinpaluu tulee itselle juuri sopivaan aikaan, oli matka sitten miten lyhyt tai pitkä tahansa. Omalla kohdalla uskon sen johtuvan siitä, että olen odottanut tiettyjä kokemuksia reissulta ja niiden jälkeen tuntuu, että on valmis palaamaan myös kotiin. Kun matkalla ei tavallaan ole enää mitään tiettyä, mitä odottaisin innostuneena niin ajatukset kääntyvät jo suunniteltuun kotiinpaluupäivään. Tähän tietysti auttaa myös, jos kotona odottaa miellyttäviä asioita.

Yleisesti maailmanympärimatkani sujui erinomaisesti ja tuntui, että varsinaista koti-ikävää koin ainoastaan koirani sairastumisen vuoksi. Lopulta Peppi-koirani tila onneksi tasoittui ja pääsin kotiin saavuttuani viettämään joulua kaikkien perheenjäsenten voimin. Se oli kyllä paras joululahja! <3

Olin etukäteen ajatellut, että matkalla saattaa tulla yksinäisiä hetkiä kun on niin kauan yksin reissussa, mutta loppujen lopuksi niitä ei tullut ollenkaan. Olen kyllä tottunut soolomatkailija, mutta olin silti hieman yllättynyt että 4,5 kuukauden maailmanympärimatka tuntui kuin miltä tahansa muulta reissulta yksin matkustaessa, se vain jatkui hieman pidempään 😀 Sain kyllä kuulla monilta matkailijoilta olevani rohkea yksin matkustaessa, mihin en oikein koskaan osaa vastata mitään. Toivoisin, että yksin matkustava nainen ei olisi enää niin erikoinen asia, johon vaaditaan jotain suurta rohkeutta. Soolomatkailu on monella tapaa voimaannuttavaa, ja sitä huomaa kerta toisensa jälkeen selviävänsä tilanteesta kuin tilanteesta. Oikeastaan suosittelisin soolomatkaa kokemuksena kaikille edes kerran elämässä!

Muistan vuosia aiemmin pohtineeni, olisiko maailmanympärimatka itselle oikeasti mahdollinen jossain vaiheessa ja mikä olisi paras aika sen toteuttamiselle. Haave tuntui isolta, ja sellaiselta etten ollut ihan varma miten sen toteuttaisin käytännössä. Kun päätös matkalle lähdöstä ja ajankohdasta oli sitten tehty, tuntui maailmanympärimatka yhtäkkiä täysin realistiselta ja normaalilta asialta toteuttaa – olinhan toisaalta pohtinut asiaa jo vuosia ja säästänyt rahaa nimenomaan tätä varten.

Oli isojen matkaunelmien täyttymys päästä näkemään niin monia kauan haaveilemiani paikkoja omin silmin. Matkan aikana fiilistelin usein eri kohteita, tunnelmia ja rinkan purkamista uudessa kiehtovassa paikassa, äärimmäisen kiitollisena tästä mahdollisuudesta kokea niin paljon. Matka antoi ehdottomasti paljon ja opetti uusista kulttuureista. Uusien matkaystävien kanssa kohtaamiset jäivät myös mieleen, ja uskon että muutamien kanssa pysymme myös yhteyksissä.

Ei voi siis muuta sanoa kuin, että maailmanympärimatka oli kyllä kaikkea sitä mitä odotin. Lähtisinkö uudestaan? Ehdottomasti.