
Australia – K’gari saari & villit dingot
*Artikkeli sisältää affiliate-linkkejä.
Maailmanperintökohteeksi listattu K’garin saari sijaitsee Australian itäosassa, noin 300 kilometrin päässä Brisbanesta pohjoiseen. Virallisesti asukkaita on saarella vain noin 150, mutta vierailijoita puolestaan noin 500 000 ihmistä vuodessa. Alueen kauniit luontokohteet tuovat paikallisia ja turisteja saarelle päiväretkelle, telttailemaan itsenäisesti tai muutaman yön toureille. Saaren upea luonto houkutteli myös itseäni lisäämään yhden yön vierailun saarella Australian osuuteen maailmanympärimatkastani.
K’gari saari tunnettiin aiemmin nimellä Fraser Island, mutta vuodesta 2023 on nimi vaihdettu virallisesti Butchulla alkuperäiskansan käyttämään K’gari nimeen. Erityisen kyseenalaisen Fraser island nimestä tekee sen alkuperä, joka liittyy Kapteeni James Fraserin ja hänen vaimon Eliza Fraserin haaksirikkoutumiseen saarelle 1836 ja sitä seuranneisiin tapahtumiin. Pariskunta ja osa muista matkaajista pelastautui K’garin saarelle, jossa Butchulla heimon jäsenet auttoivat heitä parantamaan haavansa ja elämään heidän kanssaan kunnes etsintäpartio löytäisi heidät. James kuoli saaren olosuhteiden johdosta, mutta Eliza selvisi etsintäpartion tuloon asti viikkoja myöhemmin. Palattuaan Australian mantereelle Eliza sai paljon huomioita ja rahallista menestystä kertomuksellaan, joka kuitenkin tuntui muuttuvan ajan kanssa ja hän päätyi levittämään haitallista tarinaa alkuperäiskansasta julmina ja kannibalismia harjoittavina villi-ihmisinä. Niinpä Fraser island nimen käytöllä on ollut erittäin ikävä kaiku paikallisille, ja kansalaisten aloitteesta nimi saatiin onneksi muutettua takaisin alkuperäiseen K’gari nimeen.
Miten K’garille pääsee?
Suurin osa K’gari saaren toureista lähtee lähikaupungeista mantereen puolelta, eli Hervey Baysta tai Rainbow Beachilta. Molemmista lähtee lautat K’gari saarelle, joten niihin voi myös ostaa lipun itsenäisesti ja ajaa omalla autolla saarelle. Autoissa tulee olla neliveto, sillä muuten ei välttämättä selviä saaren hiekasta ja vaikeakulkuisesta maastosta. Monet tourit tarjoavat myös mahdollisuuden ajaa järjestäjien autoilla itsenäisesti ryhmän mukana, mutta päädyin itse touriin jossa siirtymiset tapahtuivat isolla rantahiekkaan soveltuvalla bussilla.
Brisbanesta hyppäsin Greyhoundin bussiin kohti Rainbow beachia (n. 5h per suunta, menopaluulippu 56 euroa), ja majoituin yhden yön ennen ja jälkeen tourin Pippies Beachhouse Backpackers -hostellissa (*Booking.com affiliate-linkki) yksityishuoneessa jaetulla kylpyhuoneella. Tämä oli erittäin hyvä ratkaisu, sillä hostelli oli erittäin lähellä Greyhoundin bussin pysäkkiä Rainbow beachilla, sekä tourin lähtöpaikkaa. Yksityishuone oli erittäin siisti ja sisälsi oman parvekkeen. Lisäksi pienestä kylästä löytyi läheltä kauppa ja ravintola, sekä kävelymatkan päästä upea pitkä rantaviiva. Rainbow Beachin loputtoman pitkällä rannalla kävely oli mahtava tapa rentoutua ennen tourille hyppäämistä.








K’gari – maailman suurin hiekkasaari sademetsineen
Ryhmämme Rainbow Beachistä noutanut jykevä bussi ajoi suoraan lauttaan, joka kuljetti meidät K’gari saarelle. Perillä saarella odotti ajomatka pitkin saaren pitkää hiekkarantaa australialaisen musiikin nostattaessa tunnelmaa bussissa. Pompuilta ei vältytty, sillä ajoittain rantaviiva ei ollut tasaista ja bussi jykevine renkaineen joutui paahtamaan yli meriveden luomista uomista. Kuskimme toimi samalla oppaana, kertoen rantahiekan olevan ajettavissa ainoastaan laskuveden aikaan ja vaatien tarkkaa ajotaitoa tiettyinä aikoina. Sisämaan ajoreitit puolestaan tuntuivat olevan entistä kuoppaisempia, kun siirryimme pomppien kohti ensimmäisiä sisämaan kohteita.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Central Station, joka oli entinen puiden hakkuualue, jossa olivat majoittuneet myös Australian mantereelta saapuneiden puunkaatajien perheet. Onneksi puunhakkuu kiellettiin 1991 ja saaresta tuli maailmanperintökohde, sillä upea sademetsäalue on uniikki. K’gari on paitsi maailman suurin hiekkasaari, myös tiettävästi maailman ainoa hiekkapohjainen saari, jolla menestyksekkäästi kasvaa sademetsää. Hiekka ei yleensä sisällä tarpeeksi ravintoaineita sademetsän tarpeisiin, mutta tällä saarella sademetsän sijainti kukkulalla on mahdollistanut riittävän sadeveden saannin ja metsän pohjan sienistö on luonut tarvittavan ympäristön upealle vehreälle metsälle.


K’garin upean luonnon äärellä – mitä tehdä jos kohtaa dingon?
Hiekkasaarelta löytyy myös makeanveden järviä, näistä ensimmäinen kohteemme oli McKenzie-järvi. Upea valkoinen hiekka ja rannan tuntumassa turkoosina loistava vesi näyttivät houkuttelevilta. Vesi oli kuitenkin syyskuun loppupuolella Australian keväässä vielä jääkylmää. Tämä ei estänyt lapsiperheitä nauttimasta vesileikeistä. Oppaamme piti ennen rannalle menoa varoituspuheen alueen dingoista, jotka ovat joskus napanneet ruokaa, tavaroita tai jopa lapsen mukaansa. Ryhmämme lounas tarjoiltiinkin kauempana aidatulla alueella, jonka portti piti sulkea huolellisesti. Ruoan tuominen hiekkarannan alueelle on kielletty, sillä paikalle ei haluta houkutella dingoja.
K’gari on viimeisiä paikkoja, jossa dingot ovat puhdasta sukua eivätkä ole sekoittuneet muiden koiraeläinten kanssa. Koirien tuominen saarelle on kielletty, ja ainutlaatuista luontoa pyritään muutenkin suojelemaan muiden lajien vaikutukselta. Dingojen ruokkiminen on kielletty sakon uhalla, sillä niiden ei haluta yhdistävän ihmisten läsnäoloa ruokaan, jolloin ne alkavat hakeutua asutusten läheisyyteen. Lauma dingoja on esimerkiksi vuonna 2001 tappanut 9-vuotiaan lapsen ja ne ovat purreet useita ihmisiä vuosien varrella. Jotkut ovat myös lähestyneet niitä luullen söpöä ilmestystä tavalliseksi koiraksi. Useat saaren majoitusalueet ovat aidattuja juurikin dingojen vuoksi, niin myös meidän yhden yön mukava majapaikka K’gari Beach Resort (*Booking.com affiliate-linkki). Näin ei uima-altaalla rentoutuessa tarvitse huolehtia väijyvistä dingoista.
Toinen järvikohteemme tourilla on upean emeraldinvihreä Wabby-järvi, jonka saavuttaakseen tulee tehdä lyhyt patikka metsän ja hiekkadyynin läpi. Ennen patikkaa jokainen ryhmästä saa käteensä dingo-kepin, jolla voimme tarvittaessa hätyyttää dingoja kauemmas sellaiseen törmätessämme. Oppaamme ohjeistaa dingon kohdatessamme aina näyttämään mahdollisimman isolta, pitämään aina rintamasuuntamme kohti dingoa, eikä koskaan juoksemaan karkuun, sillä se laukaisee helposti dingon saalistusvietin. Kaikkien tulee myös liikkua ryhmissä, ei koskaan yksin, jolloin ihminen on heikoilla kokonaisen dingolauman sattuessa paikalle. Onneksemme emme tapaa dingoja patikkamatkallamme ja saamme ihailla rauhassa tuulen muodostamia kauniita aaltokuvioita hiekkadyynien pinnassa, ja upeana auringossa kimaltavaa järveä.
Ajomatkoilla saarella näemme kuitenkin kahteen otteeseen bussin ikkunasta dingon. Ne vaikuttivat rennoilta jolkotellessaan jonkin aikaa bussimme rinnalla kaikkien ihaillessa nenä kiinni ikkunassa. Tämä oli juurikin sopiva kohtaaminen dingon kanssa, turvallisesti lasin takaa!








Eli Creek – leppoisaa kelluntaa luonnon purossa
Eli Creekin pysähdys oli itselleni yksi kohokohta K’garin saaren retkellä. Kyseessä on suosittu kirkasvetinen puro, jonka ympärille on rakennettu kävelyramppi ja piknik-alue. Suosituin aktiviteetti Eli Creekissa on uimarenkailla kelluminen puron luonnollisessa virrassa, joka vie kauniin metsäalueen läpi. Lopulta kellujat päätyvät hitaammin virtaavalle leveämmälle alueelle autojen parkin viereen, jossa voi jäädä pois kyydistä ennen kuin puro jatkaa matkaansa aina mereen asti.
Tourimme tarjosi ryhmälle lainaan isot kumirenkaat, joilla tulikin useampaan kertaan kelluttua yllättävän nopeaa virtaavassa purossa. Paikka on erittäin suosittu ja monet perheet olivatkin varustautuneet mitä ihmeellisimmillä kelluntapatjoilla yksisarvisista useamman hengen kantavaan sateenkaarilauttaan. Uimisen välissä perheet kerääntyivät piknikille isojen autojen taakse viritettyjen katosten alle. Osalla oli jopa juhlatelttoja mukana suojaamassa Australian paahtavalta auringolta.
Eli Creekin lisäksi yksi retken kohokohdista oli K’garin saaren yli lento pienkoneella, josta kerron lisää toisen retkipäivän postauksessa.





13 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Onpa kiinnostavaa, en nimittäin tiennyt, että Fraserin nimi on vaihdettu. Dingoja olisi myös todella upeaa päästä joskus näkemään, seuraavalla Australiaan kohdistuvalla matkalla pitää ottaa tuo saari kohteeksi!
Eveliina / Reissukuume
Oi että, dingoja olisi upea päästä näkemään luonnossa! Ja hyvä, että siellä porukkaa ohjeistetaan (sakkojenkin uhalla) kunnolla, kyseessä kun ei tosiaan ole mikään suloinen kotikoira..
Pirjo Toivanen
Dingoja! Miten hauskaa että saitte kepit käteen niitä hätyytellä. On tuo luonto Australiassa vaan niin erilaista. Ja tietysti tähän aikaan vuodesta siellä on kesä!
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla
Onpa ihanan tuntuinen retkikohde. Fraser-saari on ainoastaa nimenä tuttu enkä tiennyt että sekin on vaihtunut.
Mielenkiintoista tuo että voi hiekkapohjaisella saarella kasvaa sademetsää! Upea paikka ja mukavaa patikointia ja kellumista. Mihin muuten päiväreput tms. laitetaan, kun lähdetään virran mukana kellumaan?
Dingoja en omalla viime vuoden Australian matkallani nähnyt, mutta olisi kyllä ollut hienoa nähdä — ja mielellään vähän kauempaa kuin kepin mitan päästä😊
Terhi
Mahtava hiekkasaari. Hienoa, ettei metsiä ole hakattu ja hienoa, että pystytään elämään rinnakkain dingojen kanssa.
Merja / Merjan matkassa
K’garin saari ei kuulostanut tutulta, mutta Fraser Island sen sijaan kyllä. Meillä oli saaresta puhetta Brisbanessa asuvien tuttujemme kanssa, kun kävimme siellä viime vuonna. Meillä ei vaan aika riittänyt tuolla käymiseen. Olisi joskus hienoa nähdä dingo luonnossa, mutta mieluiten turvallisen matkan päästä tai lasin takaa kuten tekin. 🙂
Pirkko / Meriharakka
Hienoa, että kuitenkin näitte dingoja! Dingon yhdistän aina Meryl Streepin tähdittämään elokuvaan A Cry in the Dark – vaikka se taitaa jo olla sen verran vanha, että meitä nuoremmat ikäpolvet eivät siitä tiedä 🙂
Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
Tänne haluan! 🙂 Ihana ja kaunis paikka, ehdottomasti kiinnostaa tämä kohde. Mukava seurata matkaasi erityisesti julkisten kulkuneuvojen sekä retkien vuoksi, sillä ajokortittomana näihin tällaisiin pystyy samaistumaan parhaiten, heh. Kiitos kivasta reissuvinkistä, tämä meni tallennukseen!
Cilla Maria Travel
Wau, todella mielenkiintoinen tuo hiekkasaaren ja sademetsän yhdistelmä! Olisi upeaa päästä käymään tuolla joskus. En ollut aiemmin saaresta kuullutkaan. Ja hyvä, että dingojen ruokkimista on rajoitettu sakon uhalla. En välttämättä itse haluaisi niihin törmätä..
Aila ja Juha
Näin juuri kokovertailun Australian koosta verrattuna Eurooppaan. Erooppa mahtuu hyvin koko Australian sisälle ja reunoillekin jää vielä paljon. Tämä antaa osviittaa siihen, että ihan hetkessä ei Australiaa ”suorittaisi”. Tuntuu siltä, että pitäisi tehdä oikein projekti, jossa ottaisi palan kerrallaan tuosta valtavasta alueesta. Juha
Raija / Kohti avaraa maailmaa
Aivan mahtavaa, että asioita korjataan, kuten tuon saaren nimi. Tulee kyllä taas hiukan vihaiseksi siitä, mitä ihmiset ovat tehneet aikoinaan alkuperäisväestöille ympäri maailmaa. Onneksi ymmärretään rajoittaa, ohjeistaa ja kieltää asioita niin että enempää vahinkoa ei pääsisi tapahtumaan. Suunnittelen ehkä pääseväni Australiaan ensi vuoden syksyllä, ja tämä olisi taas yksi hyvä kohde mennä käymään.
Pingback:
Anmarien
Uimarenkailla kelluminen purossa kuulostaa sellaiselta vesiaktiviteetilta mikä sopisi myös itselle! Surullinen tuo nimen takana oleva tarina, hämmentävää miettiä miksi kukaan haluaisi kertoa valheita auttajista ja pelastajistaan.